torstaina, huhtikuuta 28, 2005

Tallennustalkoot

Suomen sukututkimusseuran HisKi-projektissa tallennetaan kirkonkirjoja tietokoneelle ja ne viedään kaikkien iloksi nettipohjaiseen tietokantaan. Nyt minäkin olen vihdoin vuoden odottelun jälkeen pääsemässä mukaan tallennustalkoisiin.

Varaamisesta on tosin vierähtänyt niin kauan aikaa, etten oikein enää muista, mitä seurakuntaa varasin tallennettavaksi. Ainoastaan sen, että urakka ei näyttänyt aivan ylisuurelta. Kyseessä ei ollut ns. mustien kirjojen tallentaminen, vaan uudempia tietoja 1800-luvun vaihteen jälkeen.

On mukava auttaa sellaisessa, mistä on ollut itsellekin selkeää hyötyä. Kunhan vain kaikki muistaisivat sen, että netti ei missään nimessä korvaa alkuperäislähteitä.

1 kommenttia:

Tant C kirjoitti...

Tämä oli mukava blogi-löytö minulle :) Aihe on mielenkiintoinen. Olen ollut itse vuosia sitten tallentamassa kirkonkirjoja (seurakuntia itärajan molemminpuolin). Siinä tuli tutuksi useamman suvun elämänmerkintöjä syntymän ja kuoleman väliltä. Omia sukujuuriani ovat toiset tutkineet, mutta vielä joskus teen sen itsekin..