Sukututkimus

Tuo äskeisessä postauksessani " Yksinkertaista huoruutta " esitelty mies Antti Tuomaanpoika Kuivilasta näyttää olevan jälleen Isonkyrön käräjillä syksyllä 1690. Siellä hänen pitää "edeligen befria sigs att han ej warit wållande till hans hustrus död". Huh huh hurjaa. Että mies on ensin piian kanssa heilastellut ja sitten pitää vielä vannoa, ettei ole aiheuttanut kuolemantuottamusta omalle vaimolleen. Kuulostaa ihan skandaalilta. Minkähän Kuivilan kylän talon isäntä tuo Antti oikein oli, pitänee tutkia. Huomio: Lehtiön Matti vinkkasikin jo, ennen kuin ehdin edes arkistoon. Eli Antti on Ritarin isäntä Isonkyrön Kuivilan kylästä. Anttia seuraa isäntänä toinen Antti eli Antti Heikinpoika.

Anno 1686 d. 13,15 och 16 februarij hölt ordinarie härads wintter Tings allmogen af Stoorekyro Socken. Eli taas ollaan käräjillä Isossakyrössä, on talvi - helmikuu vuonna 1686. Lautakunnassa istuvat Antti Matinpoika Torkko , Matti Matinpoika Töyli , Matti Vilpunpoika Topparlan kylästä, Jaakko Toppari , Knuutti Kaustinen , Simuna Kristonpoika Palonkylästä, Perttu Jaakonpoika Pikkala , Matti Ollinpoika Knuuttila , Simuna Simunanpoika Riarehdon kylästä, Tuomas Heikinpoika Reini , Lauri Laurinpoika Turppa ja Juho Erkinpoika Orismalasta. Ensimmäinen juttu on siveysasia ja siitä kerron nyt teille. Käräjillä oli usein mehukkaimmat jutut ihan ensiksi. Kruunun nimismies Iisak Pietarinpoika Gombse (Kumsi) syytti naimisissa olevaa miestä Antti Tuomaanpoikaa Kuivilankylästä, että hän oli tehnyt yksinkertaista huoruutta lesken Liisa Laurintyttären kanssa, joka oli oli ollut palveluksessa hänen luonaan ja lapsen synnyttänyt kuukausi sitten. Minkä teon molemmat myöntävät ja kukaan ei pystynyt...

Harmittelen arkistossa, että Isonkyrön vuoden 1689 käräjistä ei saa mikrofilmillä selvää. Taas se joku kuparinoksidaatiojuttu eli sivut ovat tummuneet reagoidessaan ilman hapen kanssa. Sieltä täältä erotan jotain. Näen, että Matti Jaakonpoika Hevonkoskelta on ilmiantanut naapurinsa Jaakko Laurinpojan jostakin, mutta en tiedä mistä. Alempana sivulla sotilas Jaakko Iisakinpoika on jotenkin kytköksissä piika Valpuri Heikintyttäreen Valtaalassa. Jaakon tai Valpurin isännän nimi on Juho . Jassoo. Sivulla 191 Joku Yrjänä tunnustaa, että on ollut Matti Vittingillä töissä. Matti on jonkun Pertun naapuri. Olisikohan tuo Perttu muuten Perttu Matinpoika Nalli , josta Matti Lehtiö kirjoittaa Orisbergin rautaruukista tekemässään historiassa "Työ ja sen tekijät - Orisbergin rautaruukin 100 ensimmäistä vuotta". Aika hieno teos muuten, myös sukututkimuskäyttöön! Ostin itse sen niiltä Seinäjoen sukumessuilta. Se on 64 sivua. Olen kuullut, että sitä saa tilata hintaan 12 euroa plus post...

Tsekkailin vaihteeksi käräjäpöytäkirjoja. Voit arvata, että mistä pitäjästä. No, jos olet lukenut tätä blogia yhtään pitempään niin tiedätkin, että vastaus on kyllästyttävän sama eli "Isonkyrön". Yksi asia herätti mielenkiintoni, samoilla käräjillä ja seuraavankin vuoden käräjillä oli ylistarolais isäntä Juho (kai voisi myös tuttavallisesti Jussiksi sanoa), kirkonkirjoissa kuitenkin ruotsinkieltä käyttäen "Johan". Niin tämä isäntä oli useasti käräjillä vähän samanlaisista asioista, henkilökunta kun ei tahtonut pysyä talossa pestikautensa loppuun. Piiat lähtivät muille palvelukseen, rengit muiden isäntien sotamiehiksi. Juho sitten käräjillä valitti, kuinka toiset isännät olivat ilkeästi " houkutelleet " pestiväen pois. Mutta kuinka lie asian todellinen laita. Tapauksia oli peräjälkeen useita ja voisi kuvitella, että jokin oli Juhonkin esimiehen roolissa tai hänen tarjoamissaan kannustimissa ainakin hieman pielessä. Yksi piikalikka sanoi käräjillä suoraan, ...

Palaan taas jälleen kerran Isonkyrön Orismalan Trompariin. Isoviha 1714-1721 jätti jälkensä tilaan. Isäntä Simuna Simunanpoika Trompari menehtyi Napuen taistelussa ja hänen poikansa jäi vihollisen vangiksi. Leskivaimo Maria Krekintytär (vihitty Laihialla 1698 Simon Trompari ja Maria Jåki) yritti saada kruununtilaa pidetyksi itsellään, mutta turhaan. Simunan sisar Aune Simunantytärkin yritti tilaa itselleen uuden miehensä Samuelin kanssa, sekään ei onnistunut. Uusiksi asukkaiksi isonvihan jälkeen tulivat Yrjänä Matinpoika ja vaimonsa Kaisa Matintytär. Heilläkään ei ollut helppoa. Yrjänä anoi sodan runtelemalle tilalle viiden vuoden verovapautta. Käräjäpöytäkirjan mukaan tilan kaikki rakennukset olivat palaneet. Yrjänä oli rakentanut uuden lampolan, saunan, ladon ja puuliiverin. Kuusi tynnyrinalaa peltoa oli heikolla viljelyksellä ja kaksi tynnyrinalaa oli niittynä. Yrjänän mukaan ojat olivat romahtaneet ja muut niityt metsittyneet. Kylällä ei ollut metsää, mutta kylläkin välttämättömimm...

Sanomalehdet näyttävät nykyään olevan täynnä juttuja kaikenmaailman pentutehtaista. Joku orimattilalainen kennelinpitäjäkin oli tuomittu käräjillä eläinrääkkäyksestä. No, tämmöisiä ikäviä juttuja oli käräjillä ennenkin - ei tosin koirakenneleistä niinkään. Usein käräjille näyttivät joutuvan hevosenrääkkääjät. Pitääpä katsella, jos minulta löytyy joitain ikivanhoja käräjäjuttuja tästä aiheesta. Isonkyrön kesäkäräjät 1694, s.191 "Jaakko Jaakonpoika sekä Matti Juhonpoika Orismalasta kantelivat Yrjänä Erkinpojasta sekä Heikki Yrjänänpojasta, että he olivat kohdelleet huonosti karjaansa." Niin, ja ymmärsitte oikein. Sukututkimusblogi on palannut kesätauoltaan. Nyt kirjoitan sitä uudella kannettavallani. Kunhan vielä ehtisi siirtää kaikki sukutiedostot tälle uudelle koneelle. Sukututkimuksellisesti heinä-elokuu ovat olleet ainakin minulle huonoja kuukausia. Mutta ehkä teille lukijat, kesä on ollut antoista tutkimusperiodia? Jos nämä lomasysteemit olisivat menneet jotenkin eri taval...

Nyt kun tuo ruma näky, eli palaneet VR:n makasiinit, osuu pakostakin silmään täältä työpaikkani ikkunasta, niin voisi miettiä tulipaloja myös sukututkimuksen näkökulmasta. Tulipalouutisia löytää usein käräjäpöytäkirjoista, kun isännät pyytävät apua korjauksiin tai vapautuksia veroista ja maksuista. Paloapua kerättiin usein pitäjäkohtaisesti ja se oli vähän kuin nykyisten keskinäisten vakuutusyhtiöiden esiaste. Toinen myöhempi lähde ovat toki sanomalehtiuutiset ja kylien tai pitäjien paloapuyhdistysten arkistot. Tässä alla ruotsinkielinen uutinen vuodelta 1852 tulipalosta Tromparin tilalla (Orismala, Isokyrö). Palo oli sattunut siis 4.4.1852 klo 11 ja saanut alkunsa liiteristä. Se tuhosi päärakennuksen ja monta muuta rakennusta tilalla kuten tallin ja lampolan. Vaarana oli, että tuli olisi levinnyt tuolloin tiiviin Orismalan Peräkylän muihin taloihin. Kylähän oli tuohon aikaan tiivinä rykelmänä molemmin puolin ns. Peräkylän raittia. Raittikylä tai ryhmäkylä purkautui vasta Isonjaon täy...

Tässä pieni pala vuoden 1685 syyskäräjiltä (elokuussa 20-21. päivä) Isost akyröstä: "Tuomioistuimen päätöksellä pitäjänkirjuri Erich Rimahl sekä lautamiehet Antti (Matinpoika) Torkko ja Pertti Jaakonpoika (Pikkala) jakavat perinnön kuolleen Heikki Pertinpojan Napuesta jälkeen hänen jälkeensäjättämien perillisten kesken." "Antti Heikinpoika, vaasalaisen porvarin Oloff Isakssonin naimaton renki on myöntänyt harjoittaneensa salavuoteutta Kaisa Juhontyttären kanssa Kaukolankylästä, mistä seurauksena Kaisa on synnyttänyt lapsen."

Olen lukenut iltojen ratoksi Heikki Ylikankaan kirjaa "Valta ja väkivalta". Ylikangas kirjoittaa, että väkivaltarikollisuutta on ollut Suomessa suhteellisen paljon verrattuna Euroopan muihin maihin ainakin 1500-luvun puolivälin tuntumissa. Hän selittää sitä esimerkiksi "Impivaara-ilmiöllä" eli uudisasutuksia tehtiin aikamoisiin erämaihin ja ihmistä tuli sosiaaliseen yhdessäoloon tottumattomia. Itsetunto oli haavoittuva ja kunnianarkuus kärjistynyt. Kun luen seuraavan vuosisadan käräjäpöytäkirjoja, niin tämä on toki yksi seikka, mistä väkivallanteot kumpuavat. Pahoinpitelyjä edelsivät usein solvaukset ja herjaukset. Kunnia oli tärkeä asia. Tappelun aloittaja selitti usein tekoaan sillä, että toinen oli haukkunut milloin miksikin, usein ryöväriksi, varkaaksi tai kelmiksi. Naisia ja heidän aviomiehiään kismitti, jos joku syytti vaimoa huoraksi. Luulisin kuitenkin, että se yleisin syy päällekarkauksiin oli alkoholin käyttö ja humalahakuinen juominen, niinkuin nykyäänki...

... Niin, onko se sitä? Sukututkimuksessa käy usein niin, että huomaa tehneensä jotain sellaista, mitä joku muukin on jo tehnyt. Esiinkaivetut sukulaiset löytyvätkin jostain sukukirjasta. Löydetty käräjäjuttu onkin kerrottu jo 30-luvulla kirjoitetussa pitäjänhistoriassa. Minusta sukututkimuksessa ei oikeastaan voi tehdä turhaa työtä. Etsiminen on hauskinta, ei lopputulos. En minä ainakaan saa ilonväristyksiä mistään valmiista nimilistoista - olivat ne sitten omia tai jonkun toisen. On mielenkiintoisempaa tavata käräjäjuttuja arkiston hämärissä mikrofilmiltä kuin lukea niitä jostain kirjasta. Sitäpaitsi, eihän sukututkimus ylipäätään ole työtä. Ainakaan tällaiselle amatöörille ("amator" on siis latinaa ja tarkoittaa rakastavaa). Se on tarkasti varjeltua vapaa-aikaa. Rauhoitettu hetki. ----------------------------- Mietiskely sikseen, tässä osapuilleen käännettynä palanen lauantain arkistosessiosta. Olen menossa ensi lauantaina Naishistoria -seminaariin Isoonkyröön , joten kärä...

Varastin tänään alkuillasta pari tuntia arkistolle. Ryntäsin sinne suoraan Motivuksen kuntosalista, jossa hauikset (ne, joita ei siis vielä oikein ole) saivat kyytiä. Omalla mikrofilmilaitteellani istui kuitenkin joku mies. Teki mieli sanoa "kääk" kuten mieheni aina kovasti yllättyessään, jolloin hän taantuu Aku Ankka -ikäiseksi. Mihin minä nyt menen? Pitääkö minun tuijottaa niiden toisten uudehkojen koneiden jättiruudulta vai tihrustaa vanhan mallisesta puupäällysteisestä, jossa valoteho on heikentynyt aikojen saatossa. Valitsin jättipömpelin. Tai siis, eihän se mikrofilmilaite ole varsinaisesti minun omani, mutta käyn aina sillä samalla, jonka ovat lahjoittaneet Kansallisarkiston ystävät. Se on semmoinen sopiva. Otin rullan numero ES2108, vuosi 1745. Kirjurilla oli semmoinen leveä käsiala, jossa yhdelle riville mahtuu kaksi sanaa. Niin ja semmoinen hassu d, jonka voisi ajatella kahdeksi erilliseksi kirjaimeksi. Ehkä se oli sitä sen ajan muotia. Rulla itsessään oli vanhaa ma...

Käräjäpöytäkirjoja selatessa silmäilen usein vähän tarkemmin käräjillä toimineita lautamiehiä. Ihan jo siitäkin syystä, että omien esi-isien joukkoon on tupsahtanut useampi lautamiehenä toiminut isäntä. (Välillä miettii, että taisi se lautamiehenä toimiminen olla myös vähän sen ajan kunnallispolitiikkaakin... jaksoivatkin olla päällään joka asiassa, syynätä rajapyykkejä ja laskea perintöjä). Lautakunta eli Nämden saattoi hieman vaihtua asian mukaan. Normaaleilla syyskäräjillä lautamiesten joukko saattoi olla hieman toisenlainen kuin esimerkiksi ylimääräisillä käräjillä, joita usein järjestettiin, kun sattui jotain sellaista, mistä olisi saanut tekaistua Iltasanomien lööpinkin. Lautakunta saattoi poiketa siitä tavallisesta myös silloin, kun tarkoitus oli käsitellä nimenomaan vain käräjäkunnan tietyn osan asioita. Kyrön käräjillä esimerkiksi kesällä 1655 on vähän supistettu otos - ilmeisesti vain isokyröläisiä lautamiehiä eikä lainkaan vähäkyröläisiä tai ylistarolaisia . Vielä tuohon a...

Istuin tänään KA:n mikrofilmisalissa peri tuntia ennen töihin menoa. Yritin keskittyä suttuiseen mikrofilmiin vuodelta 1685, mutta olin ihan ärsyyntynyt, kun tutkijapariskunta kälätti kovaan ääneen melkein korvan juuressa. Teki mieli sanoa, että ei kuule kiinnosta. Ärsytti vielä enemmän, kun en saanut sutusta mitään selkoa. Käräjäpöytäkirjassa oli ilmeisesti ollut paha vesivaurio. Antaisivatkohan ne (KA:n virkailijat) minulle alkuperäisen katsottavaksi, josko siitä saisi edes osittain paremmin selvää. Yleensä mikrofilmisalit ja arkistot ylipäätäänkin pakkaavat olla hipihiljaisia. Puhelinäänet on kielletty, samoin ruuan mussuttaminen tai juomilla läträäminen. . Maanantaina olisi vuorossa työmatka Vaasaan ja olisi ihan kiitettävästi aikaa mennä käymään työtapaamisten jälkeen Vaasan Maakunta-arkistossa, sillä kone lähtee vasta viideltä

Hykerryttää... Arkisto avaa salatut elämänsä. Tällä kertaa Isonkyrön tuomiokirjoista vastaan tulee Hindrich Simonson i Waldiala. Elikkä Heikki Simunanpoika Valtaalan kylästä. Tämä Heikki on Waltarin eli Valtarin isäntä vuosina 1627 - 1641. Juttu kertoo Heikin äidin Getrudin eli Kertun testamentista. Isäntäluetteloista vaimoja ei nimeltä noihin aikoihin aina löydä - siksi äidin nimikin on arvokas. Kuolinaikakin haarukoituu hieman, kun tietää, että testamentti on tehty 14.11.1632. Heikin isä lienee ollut tilan aiempi isäntä Simo Erkinpoika. Kaikki esi-isiäni ja -äitejäni.

Voiko niin sanoa? Että tyhmää käsialaa... Siltä minusta on tuntunut koko päivän, kun olen tavannut arkistosta löytämiäni aarteita 1600-luvulta. Miten kaikki muut pääsevät tämän yli? Olenko ainoa joka ei koskaan opi näitä kirjaimia ja hassuja vanharuotsalaisia oikeustermejä. Uskonpuutetta, joku ehkä sanoisi tai että kun aloittaa nollasta, niin se vie hieman aikaa. Mieluiten syyttäisin kuitenkin sitä kirjuria. Viimeisin tänään mitä luin oli käräjäpöytäkirjanote autuaasta Matti Prusinpojasta Isonkyrön syyskäräjiltä 1668. Matti on kotoisin Napuen kylästä ja asiakirjasta selviää, että Matin pojan leski on nimeltään Petronella Yrjänäntytär, yksi pojista on nimeltään Antti Matinpoika ja perillisenä on ilmeisesti myös Hannu Laurinpoika. En voi kehua, että kukaan näistä henkilöistä olisi tuttu. Perintöä selvittämään ryhtyivät ilmeisesti främmande män eli Antti Torkko ja Matti Kausti.

Anders Simonssons enkia Liisa Sigfredsdåtter i Waldarla tilltalte Mats Larsson ibid: om ett åkerstycke (1668 Storkyrö) Antti Simonpojan leski Liisa Sipontytär Isonkyrön Valtaalankylästä on siis käräjillä. Mutta siis kuka Antti ja kuka Liisa? Ainakin kun katson Valtaalan kylästä kirjoitettua kyläkirjaa "Valtaala ennen ja nyt. Kylän historiaa, elämää ja asukkaita" vuodelta 2001, niin Ilpo Lagerstedtin kirjoittamassa luvussa "Historiallinen aika Ruotsin vallan loppuun" kerrotaan, että Antti Simonpoika -niminen isäntä isännöi Maunukselan taloa vuonna 1660 ja vuonna 1669 mainitaan Antti Simonpojan kohdalla sana leski - eli Antti oli tuolloin kuollut. Eli Antti Simonpoika Maunuksela k. 1668 pso Liisa Sipontytär leskeä seurasi isäntänä Erkki Matinpoika vuonna 1671. Entä kuka oli tuo asiakirjan Matti Laurinpoika samasta kylästä? Myöhemmin tuossa samassa asiakirjassa kerrotaan, että Matti Laurinpoika on ottanut tilan autiosta. Valtaalan kyläkirja kertoo, että Matti Laurinpo...

Tänään oli pari tuntia aikaa ennen työvuoron alkua käydä arkistossa kelaamassa mikrofilmejä. Varsinaista pikakelausta ja -lukua se olikin. Filmi oli ES 2078 ja täytyy myöntää, etten ehtinyt loppuun asti. Aihe oli tietysti Isonkyrön käräjät ja ajankohta talvikäräjiltä 1666 talvikäräjille 1669. Mitä sitten jäi käteen? No, hajanaisia tiedonmurusia eikä mitään läpimurtoja. Mutta ehkä joitain kiinnostaisi tietää, että: - Juho Paavalinpoika Orismalasta haki vuoden 1667 helmikuussa vaimonsa Marina Tuomaantyttären puolesta hänen isän ja äidinperintöään Yrjänä Tuomaanpojalta (i Riddarla), joka voi siis olla Isonkyrön Ritarista tai Ritaalasta. - Kaarina Matintytär Haapaluomalta ja Lapuan pitäjästä kanteli marraskuussa 1667 veljestään Sippo Matinpojasta Ylistaron Topparlasta. - Hannu Laurinpoika Napuesta esitti talvella 1667 appensa Matti Prusinpojan testamentin lokakuulta 1660 ja kertoi, että hänen (siis Hannun) vaimo oli nyt kuollut. Napuen kylässähän oli ollut Matti Prusinpoika -niminen isäntä...

Kesä on kohta ovella ja sukututkimuksellekin se tietää hieman enemmän aikaa. Olen tietenkin säästänyt osan kesälomastani siihen, että pääsen käymään Vaasan maakunta-arkistossa. Sinnehän ei muuten niin yhtäkkiä täältä etelästä lähdetä. Kesä tarkoittaa myös sukukokouksia. Näillä näkymin olen tosin menossa vain yhteen, eli Köykän-suvun sukukokoukseen Ilmajoen Kalajaisjärvelle heinäkuun alussa. Olen suvun esi-isän eli Valentin Simunanpoika Köykän sukua kolmea eri kautta. Eli kolminkertaisena on nämä Valentinin geenit siis minussa. Onko se hyvä juttu, vai huono juttu, sen saa kukin itse päätellä. Mieheni Kalmi-suku puolestaan järjestää reissun heinäkuussa Silja Operalla Gotlantiin Visbyn kaupunkiin, mutta emme kyllä tiedä ehdimmekö. Olen aika innostunut tutkimuksen teosta juuri tällä hetkellä. Tämä harrastus kun välillä tyyntyy sellaiselle pikku hiljaa -asteelle ja välillä taas tulee sellaisia intensiivisiä puuskahduksia. Välillä tuntuu, että jopa elää kahta aikaa, toista nyt ja toista se...

Eilen olin pari tuntia kansallisarkistossa. Törmäsin yhteen Sihlaan elikkä kai Sesiliaan tai Cesiliaan. Siis käräjädokumentti jossa Sihla, patronyymiltään Sipontytär oli vuodelta 1683 elokuulta. Kyseessä oli Isonkyrön käräjät. Käräjäjutussa Yrjänä Pertinpoika Ilmajoelta vaimonsa ja vaimonsa kanssaperillisten puolesta vaatii autuaan Sihla Sipontyttären perintöä Isonkyrön Orismalan Mieltylän talosta, jota Yrjänä Matinpoika asuu. Mitä me siis Orismalan Mieltystä tiedämme, no ainakin Juuret 1/2003 kertoo, että Orismalan Mieltyä asuu 1676-1686 Yrjänä Matinpoika, joka ei ole talon oikea perillinen. Aiempi ja oikeaa sukua oleva isäntä oli Krister Siponpoika Mielty, joka kuoli 1668, hänen isänsä lienee puolestaan ollut Sippo Ollinpoika Mielty, joka on vaikuttanut isäntänä 1600-luvun puolivälissä ja sitä ennen. Myöhemmin Kristerin poika eli Juha Kristerinpoika saa talon isännyyden itselleen eli juuri Yrjänän jälkeen 1686. Onko Sihla Kristerin sisar ja Sippo Ollinpojan tytär?

Edessä odottaa käräjäpöytäkirjoja 1600-luvun lopusta ja 1700-luvun alusta. Esimerkiksi Isonkyrön syyskäräjillä1686 (ES 2081) sivulla 216 kerrotaan muun muassa Simuna Laurinpojan Isonkyrön Valtaalan kylästä tapelleen veljensä sotilas Pertti Laurinpojan kanssa. Isonkyrön käräjillä 1731 (ES2100) s.919 kuolleen Jaakko Hannunpoika Killisen Isonkyrön Napuen kylästä perilliset ovat hänen kuolleen poikansa Jaakko Jaakonpojan vävyt Simo Annala ja Yrjänä Jussila sekä kuolleen pojan Matti Jaakonpojan poika Simo Matinpoika Tuuri. Nämä vaativat perintöään Jaakko Hannunpoika Killisen vävyltä Elias Eliaanpoika Killiseltä. (tähän voi huomauttaa, että Jaakko Hannunpoika Killinen kuoli Isonkyrön haudattujen luettelon mukaan 6.7.1722 60-vuotiaana. Orismalaisen Simo Annalan vaimo oli nimeltään Riitta Jaakontytär ja Vähäkyröläisen Yrjänä Jussilan vaimo oli Maria Jaakontytär. Vävy Eliaan vaimo oli puolestaan Susanna Jaakontytär) Olin aina ollut hieman epäileväinen sen suhteen, että opinko ikinä tulkitsemaan...