Siirry pääsisältöön

Kauppalan faari

Isoisäni isoisä oli maakauppias Juho Matinpoika Hakala, joka sai kuulemma kirkkoherralta ihan oman sukunimen "Kauppala" sen ajan lähikauppias kun oli siellä Jalasjärven Luopajärvenkylässä. Hänestä on kosolti juttuja, kuten vaikka se miten tuo torppari Matti Matinpoika Hakalan Juho-poika yleensä kauppiaaksi ryhtyi.

Alussa oli tietysti suo, kuokka ja Jussi.

Isäni kertoo, että Juho oli vaimoineen raivannut suota pelloksi juhannuspäivänä - työ oli varsin raskasta ja kerrotaan Juhon sanoneen vaimolleen, että "Kyllä elämässä pitää olla jotakin muuta kuin tämä"
niin hän oli lähtenyt keräämään hevosellaan voita ympäri pitäjää ja vienyt ne markkinoille kaupunkiin. Sieltä kaupungistä oli sitten vastaavasti ostanut tavaroita Luopajärvellä kaupattavaksi.
Kuva Juho Kauppalan kauppaliikkeestä ja muuta tietoa löytyy kotisivultani
http://www.geocities.com/riikkahakala/kauppala.html

Mistä se yritteliäisyys ja kauppialta vaadittu luku- ja laskupää sitten kumpuaa?

Törmäsin jokin aika sitten artikkeliin, jossa kerrottiin kiertokoulun perustamisesta Jalasjärvellä ja eikö vain Juhon isä (saattaa myös olla isoisä, koska oli ihan samanniminen) eli Kauhajoella syntynyt Matti Matinpoika Kock (elikkä sittemmin Hakala) ollut yksi ensimmäisistä kiertokoulun opettajista 1800-luvun puolivälissä Jalasjärvellä. Eli jos siis Matin isä osasi jo lukea, niin miksei sitten Juho-poikakin.

Juhon reissut kaupungien markkinoille olivat välillä vaarallisia, suuressa Hämeenmetsässä (eli siellä Parkanon, Ikaalisten tienoilla oleva iso metsäalue) vaani rosmoja. Niinpä Juhollakin oli oma amerikkalaisvalmisteinen rullarevolverinsa turvanaan.

Kommentit

Unknown sanoi…
Hei!

Osuimme monen mutkan kautta blogiisi. Silmiin osui tuttuja nimiä ja tässä olisi muutama lisätieto. Vanhaa ja uutta Luopajärveltä -kirjan mukaan Juha Matinpoika Hakala vihittiin 9.11.1871 ja hän kuoli 10.6.1927. Kaikki kauppakiinteistöä koskevat asiakirjat mm. "maan arettikirja" ovat säilyneet tallessa.
Riikka sanoi…
Kiitos näistä tiedoista, vaikka tuo kuolintieto minulla olikin. Kun olen ottanut kuvia hänen hautakivestään Jalasjärven hautausmaalla, mutta jostain syystä en ole päivittänyt tuota sivua.
Mistäs tuota Vanhaa - ja Uutta Luopajärveltä kirjaa sitten saisi????? Olisin tosi kiinnostunut.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Orisberg 1899

ORISBERGIN KARTANON VÄKEÄ, henkikirja 1899 Maanviljelysneuvos Edv. Björkenheim 1856, v. Ingred 1859, L. Rafael 1880, Ruth 1882 Neiti Ina Ramkin (Ramshen?) 1855, p. Liisa Nylund 1872, Hilda Lind 1878, Sanna Björklund 1876, Edla Humlin 1881, Josefiina Tuuri 1857, Liisa Rönn 1827. Agronomi F.O. Rautell 1855, v. Helena 1866, p. Agatha Ruuskanen 1881 Meijerikoulun oppilaat: Alma (Spetz?) 1876, Aino Sundholm 1872, Sanna Erkkilä 1879, Jenny Båsk 1879, Hilda Nieminen 1873, Maria Fant 1879, Hilma Raukkola 1873, Sofia Kangaskolka(?) 1877, Fanny Nieminen 1879, Aina Paasio 1878, Edla Panula 1877, Sanna Ollinkoski(?) 1877. Karjakko Lydia Nikander 1878 Karjakko Leena Johansson 1849 Opettajatar Eufrosyne Nevadworsky 1863 Pehtori W.K. Nederström 1861, v. Hilda 1866 Vouti Kustaa Malkamäki 1846, v. Maria 1847, L. Juho 1875, Kustaa 1879, Hedvig 1882 Vouti Juho Allén 1837, v. Anna 1837 Vouti Matti Åberg 1868, v. Serafia 1865 Puutarhuri A. Farselius 1874 Lukkarin tytär Hanna Petell 184...

Isonkyrön rippikirja nyt 1891-1900 excel-tiedostona!

Eteläpohjalaiset Juuret ry on puhtaaksikirjoittanut Isonkyrön rippikirjan kymmenen vuoden jaksolta 1891–1900 ja tallentanut sen tietokannaksi excel-muotoon. Rippikirjatiedosto löytyy yhdistyksen verkkosivuilta www.etelapohjalaiset-juuret.fi kohdasta "sukututkimus". Tiedosto on julkinen, eli kaikki isokyröläisistä suvuista kiinnostuneet voivat selata rippikirjaa tai tehdä siitä hakuja. (suora linkki: http://www.etelapohjalaiset-juuret.fi/isonkyron_rk.html ) Yhdistyksen puhtaaksikirjoittama rippikirjajakso sisältää 1670 sivua. Puhtaaksikirjoitetusta rippikirjasta on mahdollista hakea henkilöitä normaaliin tapaan erilaisilla hakusanoilla. Normaalilla manuaalisella etsinnällä henkilön hakemiseen vaikkapa mikrokorteilta voisi kulua jopa päiviä, kun taas yhdistyksen sähköisestä tietokannasta henkilön voi löytää sekunnissa. Haun voi suorittaa Eteläpohjalaisten Juurten verkkosivuilla erilaisin kriteerein: syntymänimen, syntymäajan, syntymäpaikan tai asuinpaikan m...

Tuntematon hääkuva

Hääkuvani, jonka vieraissa on isoisäni. Missäköhän tämä kuva on otettu ja kuka on hääpari? Lisää kuvateksti