tiistaina, lokakuuta 04, 2005

Aavistus

Olen miettinyt, että mikä merkitys aavistuksella on sukututkimuksellisten löytöjen tekemisessä. Kuinka monta kertaa sitä on aluksi vain sellainen tunne, että tämä sukulaissuussuhde voisi mennäkin näin - ihan ilman mitään todisteita.

Mistä se aavistus sitten oikein tulee...
Ehkä se on jokin häilyvä rajalinja siinä, milloin erilaisista lähteistä aikojen saatossa pieniin sukututkija-aivoihin koottu tietomassa alkaa poimia kaaoksesta rakenteita ja yhdentekevistä sattumista muodostuu malleja.

3 kommenttia:

Sedis kirjoitti...

Intuitiolla on suuri merkitys sukututkimuksen organisoinnissa.

Mutta vain raaka työ tuottaa tuloksia. Intuitiot kun pitää todistaa oikeiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Olen joskus miettinyt samaa. Varsinkin, kun on tutkinut yhtä paikkakuntaa ja sen ympäristökuntia, tulee usein aavistuksia mistä esimerkiksi joku henkilö on kotoisin. Tottakai nämä pitää tarkistaa, mutta ne vähentävät työmäärä, jos esimerkiksi osuu heti oikeean seurakuntaan. Tutulla alueella aavistuksia on paljon, mutta jos tutkii ennestään vierasta seurakuntaa aavistuksia ei juurikaan synny.

Riikka kirjoitti...

Sedis on oikeassa siinä, että varsinaiset tulokset sukututkimuksessa tulevat vasta tarkan uurastamisen myötä. Se on jopa joskus ihan fyysistä, kättä kramppaa mikrofilmirullan kelaamisesta, silmiä kuivaa tihrustamisesta ja selkää kolottaa pitkien istumisrupeamien jälkeen.

Ihan totta, että varsinkin noissa paikkakunnan vaihdoksissa aavistukset saattavat hyvinkin vähentää sitä työmäärää.

Puhdas logiikkakin toimii usein sukututkijan hyödyksi. Jos esimerkiksi sisäänmuuttopitäjä ja -kylä on ison järven rannalla niin kannattaa usein katsoa mieluummin muut pitäjät järven rannalla, kuin että lähtisi tarkastelemaan muita naapuruskuntia. Käräjäjutuissa mietin usein, että miksi A kylästä X on velkaa juuri B:lle kylästä Y. Sattumaa, sukulaisuutta, pankkiiriutta, kaveruutta?