Siirry pääsisältöön

Lautamiehiä katsastamassa

Käräjäpöytäkirjoja selatessa silmäilen usein vähän tarkemmin käräjillä toimineita lautamiehiä. Ihan jo siitäkin syystä, että omien esi-isien joukkoon on tupsahtanut useampi lautamiehenä toiminut isäntä. (Välillä miettii, että taisi se lautamiehenä toimiminen olla myös vähän sen ajan kunnallispolitiikkaakin... jaksoivatkin olla päällään joka asiassa, syynätä rajapyykkejä ja laskea perintöjä).

Lautakunta eli Nämden saattoi hieman vaihtua asian mukaan. Normaaleilla syyskäräjillä lautamiesten joukko saattoi olla hieman toisenlainen kuin esimerkiksi ylimääräisillä käräjillä, joita usein järjestettiin, kun sattui jotain sellaista, mistä olisi saanut tekaistua Iltasanomien lööpinkin.

Lautakunta saattoi poiketa siitä tavallisesta myös silloin, kun tarkoitus oli käsitellä nimenomaan vain käräjäkunnan tietyn osan asioita. Kyrön käräjillä esimerkiksi kesällä 1655 on vähän supistettu otos - ilmeisesti vain isokyröläisiä lautamiehiä eikä lainkaan vähäkyröläisiä tai ylistarolaisia. Vielä tuohon aikaan koko Kyrönmaan asiat käsiteltiin normaalisti yksillä ja samoilla käräjillä.

Yhä tehokasta meno on jälleen nykypäivänkin Suomessa, ei puhettakaan pitäjäkohtaisista käräjistä. Kyrönmaan käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvat Isokyrö, Jurva, Laihia, Vähäkyrö ja Ylistaro.

Laitan nyt tähän näytteeksi lautakunnan koostumuksen Isossakyrössä 13.8.1655.

Simo Antinpoika, Vaismaa
Lauri Siponpoika, Laurolan kylä
Heikki Ollinpoika, Topparlan kylä
Paavali Gabrielinpoika
Sippo Tuomaanpoika
Erkki Markuksenpoika, Ritaalan kylä
Matti Tuomaanpoika
Matti Niileksenpoika, Palhojaisten kylä
Pertti Yrjänänpoika
Jaakko Yrjänänpoika, Orismalan kylä
Mikko Antinpoika

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Orisberg 1899

ORISBERGIN KARTANON VÄKEÄ, henkikirja 1899 Maanviljelysneuvos Edv. Björkenheim 1856, v. Ingred 1859, L. Rafael 1880, Ruth 1882 Neiti Ina Ramkin (Ramshen?) 1855, p. Liisa Nylund 1872, Hilda Lind 1878, Sanna Björklund 1876, Edla Humlin 1881, Josefiina Tuuri 1857, Liisa Rönn 1827. Agronomi F.O. Rautell 1855, v. Helena 1866, p. Agatha Ruuskanen 1881 Meijerikoulun oppilaat: Alma (Spetz?) 1876, Aino Sundholm 1872, Sanna Erkkilä 1879, Jenny Båsk 1879, Hilda Nieminen 1873, Maria Fant 1879, Hilma Raukkola 1873, Sofia Kangaskolka(?) 1877, Fanny Nieminen 1879, Aina Paasio 1878, Edla Panula 1877, Sanna Ollinkoski(?) 1877. Karjakko Lydia Nikander 1878 Karjakko Leena Johansson 1849 Opettajatar Eufrosyne Nevadworsky 1863 Pehtori W.K. Nederström 1861, v. Hilda 1866 Vouti Kustaa Malkamäki 1846, v. Maria 1847, L. Juho 1875, Kustaa 1879, Hedvig 1882 Vouti Juho Allén 1837, v. Anna 1837 Vouti Matti Åberg 1868, v. Serafia 1865 Puutarhuri A. Farselius 1874 Lukkarin tytär Hanna Petell 184...

Isonkyrön rippikirja nyt 1891-1900 excel-tiedostona!

Eteläpohjalaiset Juuret ry on puhtaaksikirjoittanut Isonkyrön rippikirjan kymmenen vuoden jaksolta 1891–1900 ja tallentanut sen tietokannaksi excel-muotoon. Rippikirjatiedosto löytyy yhdistyksen verkkosivuilta www.etelapohjalaiset-juuret.fi kohdasta "sukututkimus". Tiedosto on julkinen, eli kaikki isokyröläisistä suvuista kiinnostuneet voivat selata rippikirjaa tai tehdä siitä hakuja. (suora linkki: http://www.etelapohjalaiset-juuret.fi/isonkyron_rk.html ) Yhdistyksen puhtaaksikirjoittama rippikirjajakso sisältää 1670 sivua. Puhtaaksikirjoitetusta rippikirjasta on mahdollista hakea henkilöitä normaaliin tapaan erilaisilla hakusanoilla. Normaalilla manuaalisella etsinnällä henkilön hakemiseen vaikkapa mikrokorteilta voisi kulua jopa päiviä, kun taas yhdistyksen sähköisestä tietokannasta henkilön voi löytää sekunnissa. Haun voi suorittaa Eteläpohjalaisten Juurten verkkosivuilla erilaisin kriteerein: syntymänimen, syntymäajan, syntymäpaikan tai asuinpaikan m...

Tuntematon hääkuva

Hääkuvani, jonka vieraissa on isoisäni. Missäköhän tämä kuva on otettu ja kuka on hääpari? Lisää kuvateksti