Siirry pääsisältöön

Tulipaloista

Nyt kun tuo ruma näky, eli palaneet VR:n makasiinit, osuu pakostakin silmään täältä työpaikkani ikkunasta, niin voisi miettiä tulipaloja myös sukututkimuksen näkökulmasta.

Tulipalouutisia löytää usein käräjäpöytäkirjoista, kun isännät pyytävät apua korjauksiin tai vapautuksia veroista ja maksuista. Paloapua kerättiin usein pitäjäkohtaisesti ja se oli vähän kuin nykyisten keskinäisten vakuutusyhtiöiden esiaste.
Toinen myöhempi lähde ovat toki sanomalehtiuutiset ja kylien tai pitäjien paloapuyhdistysten arkistot.

Tässä alla ruotsinkielinen uutinen vuodelta 1852 tulipalosta Tromparin tilalla (Orismala, Isokyrö). Palo oli sattunut siis 4.4.1852 klo 11 ja saanut alkunsa liiteristä. Se tuhosi päärakennuksen ja monta muuta rakennusta tilalla kuten tallin ja lampolan. Vaarana oli, että tuli olisi levinnyt tuolloin tiiviin Orismalan Peräkylän muihin taloihin. Kylähän oli tuohon aikaan tiivinä rykelmänä molemmin puolin ns. Peräkylän raittia. Raittikylä tai ryhmäkylä purkautui vasta Isonjaon täydennysjaon myötä 1900-luvun alussa (täydennysjako tehtiin Orismalassa vuonna 1913).

-------------------------

Isonkyrön Napuen kylän tuhoisa palo 15. kesäkuuta 1877
Vakuutuskorvauksia Isonkyrön paloapukomitealta hakivat ja saivat:

Killilä: Niiles Killinen
Wakkila: Kustaa Rinta-Wakkinen
Wuotila: Juha Wuotila vanhempi
Sippola: Juha Sippola
Mäki: Jaakko Mäki
Jussila: Jaakko Mäki
Jussila: Juha Jussila
Jussila: vuokraviljelijä Juha Komsi
Rautio: Kustaa Rautio
Perttula: Jaakko Perttula
Perttula: Juha Perttula
Mäkelä: Jaakko Mäkelä
Kellomestari Matti Hägglund


Kaikki hakijoista menettivät talonsa, jotkut jopa toisenkin "tuparivin". Palossa tuhoutui myös navetat, tallit, ladot, liiverit ja paljon irtaimistoa, kuten työkaluja, ajoneuvoja, huonekaluja, vaatteita ja viljaa.
Palo alkoi Killisen liiteristä iltapäivällä, jossa oli yksi "riitta" olkia. Palon alku jää epäselväksi, koska isäntä Killinen toteaa liiterin oven olleen lukossa. Hän heittää myös epäilyksen naapuritalon väen niskaan mahdollisesta vahingonteosta.
"Tulen syytä alkuun en voi ymmärtää muuta kuin jos Raution kartanon väestä joku olisi valkiaa vahvistanut, vaan ketään ei näkynyt"
Lähde: Isonkyrön paloapukomitean tutkintapöytäkirjat

"Napuen palo alkoi Killisen liiteristä perjantaina 15. kesäkuuta 1877. Kovassa myrskyssä se levisi Killisen päärakennukseen. Sieltä se levisi koko kylään, jossa talot olivat hyvin lähellä toisiaan. Palo tuhosi 11 tilan rakennuksia ja 128 ihmistä menetti kotinsa. Ihmiset eivät ehtineet hakea tavaroitaan palavista rakennuksista, joten he jäivät ilman ruokaa ja ylläkin oli vain normaalit työvaatteet."Vasabladet 48, 23.6.1877

Perimätieto kertoo, että myöhemmin Raution talon renki olisi kuolinvuoteellaan tunnustanut sytyttäneensä Napuen kylän tuhonneen tulipalon.
---------------

Isonkyrön käräjäpöytäkirja talvelta 1746 (mf ES2108) puolestaan paljastaa seuraavaa:

Isonkyrön Orismalan Laurilan vävy ja tuolloin jo isäntä Matti Simonpoika (syntyjään Laihialta) kertoo oikeudessa, että Laurilan kruununtilalla on sattunut tulipalo 30.10.1745.



Kommentit

Anonyymi sanoi…
Huomenta,

Tämä nyt ei liity sinun postaukseen :D mutta aattelin, että laita Lostikselle privaa siitä sinun digiboksista niin varmaan saat avun ja muutkin kanavat näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Orisberg 1899

ORISBERGIN KARTANON VÄKEÄ, henkikirja 1899 Maanviljelysneuvos Edv. Björkenheim 1856, v. Ingred 1859, L. Rafael 1880, Ruth 1882 Neiti Ina Ramkin (Ramshen?) 1855, p. Liisa Nylund 1872, Hilda Lind 1878, Sanna Björklund 1876, Edla Humlin 1881, Josefiina Tuuri 1857, Liisa Rönn 1827. Agronomi F.O. Rautell 1855, v. Helena 1866, p. Agatha Ruuskanen 1881 Meijerikoulun oppilaat: Alma (Spetz?) 1876, Aino Sundholm 1872, Sanna Erkkilä 1879, Jenny Båsk 1879, Hilda Nieminen 1873, Maria Fant 1879, Hilma Raukkola 1873, Sofia Kangaskolka(?) 1877, Fanny Nieminen 1879, Aina Paasio 1878, Edla Panula 1877, Sanna Ollinkoski(?) 1877. Karjakko Lydia Nikander 1878 Karjakko Leena Johansson 1849 Opettajatar Eufrosyne Nevadworsky 1863 Pehtori W.K. Nederström 1861, v. Hilda 1866 Vouti Kustaa Malkamäki 1846, v. Maria 1847, L. Juho 1875, Kustaa 1879, Hedvig 1882 Vouti Juho Allén 1837, v. Anna 1837 Vouti Matti Åberg 1868, v. Serafia 1865 Puutarhuri A. Farselius 1874 Lukkarin tytär Hanna Petell 184...

Isonkyrön rippikirja nyt 1891-1900 excel-tiedostona!

Eteläpohjalaiset Juuret ry on puhtaaksikirjoittanut Isonkyrön rippikirjan kymmenen vuoden jaksolta 1891–1900 ja tallentanut sen tietokannaksi excel-muotoon. Rippikirjatiedosto löytyy yhdistyksen verkkosivuilta www.etelapohjalaiset-juuret.fi kohdasta "sukututkimus". Tiedosto on julkinen, eli kaikki isokyröläisistä suvuista kiinnostuneet voivat selata rippikirjaa tai tehdä siitä hakuja. (suora linkki: http://www.etelapohjalaiset-juuret.fi/isonkyron_rk.html ) Yhdistyksen puhtaaksikirjoittama rippikirjajakso sisältää 1670 sivua. Puhtaaksikirjoitetusta rippikirjasta on mahdollista hakea henkilöitä normaaliin tapaan erilaisilla hakusanoilla. Normaalilla manuaalisella etsinnällä henkilön hakemiseen vaikkapa mikrokorteilta voisi kulua jopa päiviä, kun taas yhdistyksen sähköisestä tietokannasta henkilön voi löytää sekunnissa. Haun voi suorittaa Eteläpohjalaisten Juurten verkkosivuilla erilaisin kriteerein: syntymänimen, syntymäajan, syntymäpaikan tai asuinpaikan m...

Tuntematon hääkuva

Hääkuvani, jonka vieraissa on isoisäni. Missäköhän tämä kuva on otettu ja kuka on hääpari? Lisää kuvateksti