Seinäjoen sukumessuilla riitti vilskettä. Sen huomasi muun muassa siitä, että kun menin hieman myöhässä Heikki Rantatuvan vanhat kartat -luennolle, niin iso auditorio oli niin täynnä, että ihmiset istuivat lattiallakin.
Eli olivat eteläpohjalaiset ja seinäjokiset innostuneet sukujen tutkimuksesta. Hienoa!
Jäimme kuitenkin pohtimaan sitä, mitä seuraa kun yhä useammat ihmiset ottavat sukututkimuksen harrastuksekseen - pysyvätkö siis fasiliteetit perässä? Eräskin mies kertoi, että on joutunut lähtemään arkistosta heti kättelyssä pois, kun paikat ovat olleet niin täynnä. Näinhän sitä saattaa käydä. Eräs vaihtoehto lisääntyvän sukututkimuksen haasteeseen olisi laittaa nettiin niin paljon materiaalia kuin mahdollista.
SSHY:n ihmiset, jotka digitoivat rippikirjoja nettiin, kertoivat muun muassa, että jotkut kirjastot ovat olleet tässä työssä hyvin mukana, mutta sitten taas esimerkiksi Kansallisarkisto ei ole kiinnostunut asiasta lainkaan. Yhdistys olisi jopa tuonut oman mikrofilmiskannerinsa Kansallisarkistoon, jotta sukututkijat olisivat voineet tehdä vapaaehtoistyötä projektin eteen, mutta sekään ei kuulemma onnistunut. Joustamattomuutta ja piittaamattomuutta sanon minä. En kylläkään kiellä, etteikö Kansallisarkisto tekisi omalta osaltaan hienoa työtä muissa digitointihankkeissa. Mutta onko se riittävästi, siitä voi olla monta mieltä.
Sanomalehti Ilkka kirjoitti myös sunnuntaisessa lehdessään sukumessuista.
Lehden mukaan messuille oli osallistunut noin vajaa tuhat ihmistä. Lehti kirjoittaa myös siitä, että messuilla otettiin verikokeita DNA-tutkimusta varten. Helsingin yliopiston oikeuslääketieteellisen laitoksen alaisuudessa tehtävä tutkimus yrittää paikallistaa eri geenien maantieteellistä sijaintia. Verikokeisiin halukkaita löytyi messuilta yli sata.
Jos muuten tekee itse mieli siellä kotioloissa testata DNA:taan, niin Amerikoista löytyy useampikin palvelu sitä varten. Family Tree DNA:lla on jopa Suomi-projekti.
Eli olivat eteläpohjalaiset ja seinäjokiset innostuneet sukujen tutkimuksesta. Hienoa!
Jäimme kuitenkin pohtimaan sitä, mitä seuraa kun yhä useammat ihmiset ottavat sukututkimuksen harrastuksekseen - pysyvätkö siis fasiliteetit perässä? Eräskin mies kertoi, että on joutunut lähtemään arkistosta heti kättelyssä pois, kun paikat ovat olleet niin täynnä. Näinhän sitä saattaa käydä. Eräs vaihtoehto lisääntyvän sukututkimuksen haasteeseen olisi laittaa nettiin niin paljon materiaalia kuin mahdollista.
SSHY:n ihmiset, jotka digitoivat rippikirjoja nettiin, kertoivat muun muassa, että jotkut kirjastot ovat olleet tässä työssä hyvin mukana, mutta sitten taas esimerkiksi Kansallisarkisto ei ole kiinnostunut asiasta lainkaan. Yhdistys olisi jopa tuonut oman mikrofilmiskannerinsa Kansallisarkistoon, jotta sukututkijat olisivat voineet tehdä vapaaehtoistyötä projektin eteen, mutta sekään ei kuulemma onnistunut. Joustamattomuutta ja piittaamattomuutta sanon minä. En kylläkään kiellä, etteikö Kansallisarkisto tekisi omalta osaltaan hienoa työtä muissa digitointihankkeissa. Mutta onko se riittävästi, siitä voi olla monta mieltä.
Sanomalehti Ilkka kirjoitti myös sunnuntaisessa lehdessään sukumessuista.
Lehden mukaan messuille oli osallistunut noin vajaa tuhat ihmistä. Lehti kirjoittaa myös siitä, että messuilla otettiin verikokeita DNA-tutkimusta varten. Helsingin yliopiston oikeuslääketieteellisen laitoksen alaisuudessa tehtävä tutkimus yrittää paikallistaa eri geenien maantieteellistä sijaintia. Verikokeisiin halukkaita löytyi messuilta yli sata.
Jos muuten tekee itse mieli siellä kotioloissa testata DNA:taan, niin Amerikoista löytyy useampikin palvelu sitä varten. Family Tree DNA:lla on jopa Suomi-projekti.
Kommentit