Olen sillä tavalla tekemisissä Eteläpohjalaiset Juuret -julkaisun kanssa, että olen jo muutaman vuoden ajan oikolukenut yhdessä toisen henkilön kanssa kaikki Juuret-lehdet . Minulle saa siis (ja etenkin kirjoittajille tietysti) lähettää risuja kielioppi- ja pilkkuvirheistä. Sisältövirheistä kannattaa kovistella jotain muita tahoja kuin minua. Oikolukiessa artikkelit tulevat aika tutuiksi, joten me oikolukijat teimme tällä kertaa pelkän sisällysluettelon lisäksi lyhyet esittelyt jokaisesta Eteläpohjalaiset Juuret 4/2011 -lehden artikkelista. Eteläpohjalaiseen sukututkimukseen keskittynyt lehti haettiin tällä viikolla painosta, joten asia on sangen tuore. Laitoimme vielä jokaisen artikkelin perään pienen "tagipilven" eli asiasanat. Eteläpohjalaiset Juuret 4/2011: Irja Hirsivaara: Ilmajoen Lahdenkylän Ranta Artikkelissa esitellään ilmajokisen Rannan talon isäntiä 1500-luvun puolivälistä isonvihan loppuun. Isonvihan aikana tila oli suurimman osan aikaa autiona, kunnes sai uuden...