Siirry pääsisältöön

Paketti eteläpohjalaista sukututkimusta

Olen sillä tavalla tekemisissä Eteläpohjalaiset Juuret -julkaisun kanssa, että olen jo muutaman vuoden ajan oikolukenut yhdessä toisen henkilön kanssa kaikki Juuret-lehdet. Minulle saa siis (ja etenkin kirjoittajille tietysti) lähettää risuja kielioppi- ja pilkkuvirheistä. Sisältövirheistä kannattaa kovistella jotain muita tahoja kuin minua.


Oikolukiessa artikkelit tulevat aika tutuiksi, joten me oikolukijat teimme tällä kertaa pelkän sisällysluettelon lisäksi lyhyet esittelyt jokaisesta Eteläpohjalaiset Juuret 4/2011 -lehden artikkelista.


Eteläpohjalaiseen sukututkimukseen keskittynyt lehti haettiin tällä viikolla painosta, joten asia on sangen tuore. Laitoimme vielä jokaisen artikkelin perään pienen "tagipilven" eli asiasanat.


Eteläpohjalaiset Juuret 4/2011:


Irja Hirsivaara: Ilmajoen Lahdenkylän Ranta

Artikkelissa esitellään ilmajokisen Rannan talon isäntiä 1500-luvun puolivälistä isonvihan loppuun. Isonvihan aikana tila oli suurimman osan aikaa autiona, kunnes sai uuden isännän Seinäjoelta vuonna 1719.
Asiasanat: Ilmajoki Lahdenkylä Paharanta Ranta Uppa Kapala Loppi

Hillevi Tyni: Kauhavan Pollareita

Kauhavan Pollarin perustaja tuli perimätiedonkin mukaan Ylistarosta 1500-luvun lopulla. Talo autioitui kumminkin neljännesvuosisadaksi. Uuden isännän mukana taloon tuli uusi suku, jonka jäseniä on Kauhavan lisäksi naapuripitäjissä ja mm. kielirajan takana Vöyrillä.
Asiasanat: Hissa Kalliokoski Kontsas Louko Påhls Vähäpassi Klemetinpoika Kauhava Pollari Vöyri

Matti J. Kankaanpää: Lyhennysveroluetteloista

Ammattisukututkija Matti J. Kankaanpää kertoo läänintilien lyhennysveroluetteloista. Hän esittää esimerkkinä kahden pitäjän eli Ilmajoen ja Lapuan lyhennysveroluettelot vuodelta 1677.
Asiasanat: Läänintilit lyhennysveroluettelo rästiveroluettelo Lapua Töysä Kuortane Tiistenjoki Haapakoski Ylinurmo Yli-Nurmo Alanurmo Ala-Nurmo Naarasluoma Liuhtarla Kauhava Ilmajoki Kauhajoki Päntäne Mieto Jouppila Nenättömä Kokkola Röyskölä Alavus

Matti Lehtiö: Isonkyrön Ollikkala – Paljon kysymyksiä ja jokunen vastaus

Artikkelissa luotsataan Isonkyrön Laurolankylän Ollikkalan tilan asukkaita aina 1600-luvun alun Tuomas Jaakonpojasta vuonna 1732 isäntäpariksi tulleeseen Matti Jaakonpoikaan ja Kaisa Juhontyttäreen. Ajanjaksolla suku Ollikkalassa vaihtuu ainakin kolme kertaa. Matti Lehtiö pohtii uusien isäntien ja emäntien alkuperää ja esittelee Ollikkalan lasten elämänkulkua.
Asiasanat: Isokyrö Ollikkala Laurolankylä Laurola Åkerblad Korvola Nikula Erkkilä Kylmäjyrä Appelroth Miska Mononen Viitaluoma Kleemola Laihia Kurikka


Matti Lehtiö: Torkkolan Rinta

Asiaa Vähänkyrön Torkkolankylän Rinnan tilasta ja talonhaltijoista 1500-luvun puolivälistä 1700-luvun puoliväliin. Ensimmäisenä isäntänä mainitaan Matti Tapaninpoika Rinta. Artikkeli päättyy Mikki Yrjänänpoika Rinnan avioliittojen ja lapsien esittelyyn. Artikkelissa kerrotaan myös Torkkolan kylän asutuksen alusta yleisemmin.

Asiasanat: Vähäkyrö Torkkola Torkkolankylä Rinta Veikkaala Kull Mustasaari


Jouko Niemelä: Sukutauluja Alavuden Tusan suvusta

Jouko Niemelä on laatinut Prusi Tuomaanpoika Tusan viisi jälkipolvea sukutauluina. Varsin kattavasta esityksestä löytynee monien alavutelaisia juuria omaavien esi-isiä ja -äitejä
Asiasanat: Tusa Yli-Härkölä Lanamäki Sysilampi Yrjänäinen Kahra Ala-Härkölä Ikkala Pyylampi Haveri Alavus Kauhajoki

Matti Lund: Tanttareille, Torkoille, Töyleille ja Lemboille esi-isiä Isonkyrön Lempolan Perttulasta
Nykyisessä Ylistarossa sijaitsevan Torkkolankylän (aiemmin osa Isoakyröä) Perttulan talon nimenantaja löytyy, samoin selviää, miksi otsikossa on nimi Lembo.
Asiasanat: Koivulahti Fanth Herttua Kraft Pulteri Västi Lemponen Lembo Lempola Perttula Tanttari Torkko Töyli Mononen Torkkola Mustasaari Isokyrö Ylistaro

Ulla-Maija Launiala: Tarkennuksia lapualaisiin sukutietoihin

Tekstissä oikaistaan Lapuan kirkonkirjojen ja muuttokirjojen sisältämiä virheitä, jotka ovat johtaneet sukututkijoita hakoteille Hangasmäen, Isoluoman, Karhumäen ja Ylistaron Malkamäen sukujen selvittäjiä.
Asiasanat: Lapua, Korsnäs, Ylistaro, Harberg, Isoluoma, Malkamäki

Esa Tuuri: Kahran Marketta

Esa Tuuri löytää vanhemmat Alavuden Kahran talon emännälle Marketta Kahralle s. 1691 k. 1761.
Asiasanat: Alavus Kahra


Jos nyt joku tässä vaiheessa miettii, että mistä juuri tätä julkaisua saa, niin tässä on linkki:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Orisberg 1899

ORISBERGIN KARTANON VÄKEÄ, henkikirja 1899 Maanviljelysneuvos Edv. Björkenheim 1856, v. Ingred 1859, L. Rafael 1880, Ruth 1882 Neiti Ina Ramkin (Ramshen?) 1855, p. Liisa Nylund 1872, Hilda Lind 1878, Sanna Björklund 1876, Edla Humlin 1881, Josefiina Tuuri 1857, Liisa Rönn 1827. Agronomi F.O. Rautell 1855, v. Helena 1866, p. Agatha Ruuskanen 1881 Meijerikoulun oppilaat: Alma (Spetz?) 1876, Aino Sundholm 1872, Sanna Erkkilä 1879, Jenny Båsk 1879, Hilda Nieminen 1873, Maria Fant 1879, Hilma Raukkola 1873, Sofia Kangaskolka(?) 1877, Fanny Nieminen 1879, Aina Paasio 1878, Edla Panula 1877, Sanna Ollinkoski(?) 1877. Karjakko Lydia Nikander 1878 Karjakko Leena Johansson 1849 Opettajatar Eufrosyne Nevadworsky 1863 Pehtori W.K. Nederström 1861, v. Hilda 1866 Vouti Kustaa Malkamäki 1846, v. Maria 1847, L. Juho 1875, Kustaa 1879, Hedvig 1882 Vouti Juho Allén 1837, v. Anna 1837 Vouti Matti Åberg 1868, v. Serafia 1865 Puutarhuri A. Farselius 1874 Lukkarin tytär Hanna Petell 184...

Isonkyrön rippikirja nyt 1891-1900 excel-tiedostona!

Eteläpohjalaiset Juuret ry on puhtaaksikirjoittanut Isonkyrön rippikirjan kymmenen vuoden jaksolta 1891–1900 ja tallentanut sen tietokannaksi excel-muotoon. Rippikirjatiedosto löytyy yhdistyksen verkkosivuilta www.etelapohjalaiset-juuret.fi kohdasta "sukututkimus". Tiedosto on julkinen, eli kaikki isokyröläisistä suvuista kiinnostuneet voivat selata rippikirjaa tai tehdä siitä hakuja. (suora linkki: http://www.etelapohjalaiset-juuret.fi/isonkyron_rk.html ) Yhdistyksen puhtaaksikirjoittama rippikirjajakso sisältää 1670 sivua. Puhtaaksikirjoitetusta rippikirjasta on mahdollista hakea henkilöitä normaaliin tapaan erilaisilla hakusanoilla. Normaalilla manuaalisella etsinnällä henkilön hakemiseen vaikkapa mikrokorteilta voisi kulua jopa päiviä, kun taas yhdistyksen sähköisestä tietokannasta henkilön voi löytää sekunnissa. Haun voi suorittaa Eteläpohjalaisten Juurten verkkosivuilla erilaisin kriteerein: syntymänimen, syntymäajan, syntymäpaikan tai asuinpaikan m...

Tuntematon hääkuva

Hääkuvani, jonka vieraissa on isoisäni. Missäköhän tämä kuva on otettu ja kuka on hääpari? Lisää kuvateksti