Murteiden mansikkapaikka

Olin eilen pitkästyttävässä työseminaarissa Sörnäisissä. Hereillä pysyin vain vahvan teen voimalla...
Sukututkijan onneksi seminaari loppui jo 15.40 joten ehdin pistäytyä viereisessä talossa hakemassa täsmätietoa.
Sörnäisten rantatie 25:ssä sijaitsee Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, missä vierailin jo aiemmin huhtikuussa (kts. blogini arkisto 22.4 "Nimiarkistossa on laatikoita monta"). Tällä kertaa vierailin kerrosta alempana eli Suomen murteiden sana-arkistossa.
Arkistossa on yli 8 miljoonaa murresanatietoa noin 400 000 sanasta sekä 1,4 miljoonan sananparren kokoelma.
Kokemus henkilökunnan auttamishalukkuudesta oli yhtä myönteinen kuin nimiarkistossa käydessäni. Kiireettömyyden ilmapiiri oli raikas tuulahdus muuten niin hektiseen päivään!

Löydöksetkin olivat lupaavia. Pohjalaistalon nimelle löytyisi selitykseksi kivasti maastopaikkaa kuvaileva murresana. Suurin esiintymä oli Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla, mutta sanaa oli käytetty myös 1500-luvulla Martin maanlaissa ja Gananderin 1700-luvun lopun sanakirjassa.

Kansallisarkisto toukokuussa 2005/rk

Yhä kauemmaksi ajassa

Kesä on kohta ovella ja sukututkimuksellekin se tietää hieman enemmän aikaa.
Olen tietenkin säästänyt osan kesälomastani siihen, että pääsen käymään Vaasan maakunta-arkistossa. Sinnehän ei muuten niin yhtäkkiä täältä etelästä lähdetä.

Kesä tarkoittaa myös sukukokouksia. Näillä näkymin olen tosin menossa vain yhteen, eli Köykän-suvun sukukokoukseen Ilmajoen Kalajaisjärvelle heinäkuun alussa. Olen suvun esi-isän eli Valentin Simunanpoika Köykän sukua kolmea eri kautta. Eli kolminkertaisena on nämä Valentinin geenit siis minussa. Onko se hyvä juttu, vai huono juttu, sen saa kukin itse päätellä.

Mieheni Kalmi-suku puolestaan järjestää reissun heinäkuussa Silja Operalla Gotlantiin Visbyn kaupunkiin, mutta emme kyllä tiedä ehdimmekö.

Olen aika innostunut tutkimuksen teosta juuri tällä hetkellä. Tämä harrastus kun välillä tyyntyy sellaiselle pikku hiljaa -asteelle ja välillä taas tulee sellaisia intensiivisiä puuskahduksia. Välillä tuntuu, että jopa elää kahta aikaa, toista nyt ja toista sellaista, joka on kulunut pois jo kauan aikaa sitten. Kai tätä sitten kutsutaan eläytymiseksi.

Käräjäpöytäkirjat vievät minua yhä kauemmaksi eli 1600-luvun lopulta 1600-luvun puoliväliin. Samalla käsiala muuttuu koukeroisemmaksi ja asiakirjat tiiviimmiksi. Nyt kun on esimerkiksi lukenut runsaasti Isonkyrön käräjäpöytäkirjoja 1690-luvulta ja 1700-luvun alusta, niin alkaa oikeastaan jo vähän tuntea näitä kirjoissa esiintyviä ihmisiä. Nimet ovat kuin vanhoja tuttuja. Sitten taas kun avaa käräjäpöytäkirjan esimerkiksi vuodelta 1646, niin henkilöt ovat tyystin vieraita. Tulee sellainen tunne, että keitä nämä oikein ovat?

Kummit, Faddrar, Testes

Sain kuin sainkin sen tallennettavan paperinivaskan Suomen sukututkimusseuralta. Seurakunta oli Laihia, aihe kastetut ja ajankohta 1843-45 eli ei mikään kovin iso homma. Tai ei ainakaan olisi, jos kirjoittaisin vain isän, äidin ja lapsen tiedot.

Mutta kun siellä on ne kummit.

Ja vielä 1840-luvullakin lapsella (siis ainakin Laihialla) on usein kuusi kummia, tai ainakin neljä: normaalisti kaksi pariskuntaa ja sitten poikakummi ja tyttökummi. Nykyäänhän kummeja vaaditaan vain kaksi.

Panen tähän nyt esimerkin sieltä Laihialta:
Född 11.6.1843 döpt 16.6.1843 Torstila by
Skinnar Bonden Mickel Joh:sons och hust: Marias barn: Seraphia.
Fadd:n Torp: Otto Fr: Manni med hustru Maria; Bonden Jacob Tyki och hustru Maria, drengen Thomas Skinnar; B:de dott: Maria Manni
af Herman Ingman (eli Ingman kastoi)

Nykyäänhän kummeissa on myös vanhempien ystäviä, mutta taitaa sukulaiskummi olla edelleen yleisempi? Kummit olivat ennen vanhaankin usein sukulaisia tai naapureita. Tämä kummien sukulaisuus on aika hyvä juttu sukututkijalle, ainakin silloin, kun muut lähteet eivät oikein tunnu vievän oikeaan suuntaan. Usein varsinkin vanhimman lapsen kummiksi laitettiin tosi läheisiä sukulaisia (tämmöinen tuntuma ainakin minulla on, kun olen niitä kastekirjoja lueskellut). Ainakin silloin voi epäillä sukulaisuutta, kun kummi on toisesta kylästä tai jopa pitäjästä.
Näin minä ainakin selvitin esi-isäni Eliaksen syntymäkodin, tietona oli vain, että hän oli syntynyt 1709 Ylistarossa ja patronyymi oli Jaakonpoika. Elias oli naimisissa kaksi kertaa ja molempien vaimojen kanssa tehtyjen lapsien kummeina oli väkeä ylistarolaisesta Asun talosta. Kuinka ollakaan monilla oli patronyymi Jaakonpoika tai Jaakontytär ja Jaakko-isäntähän sieltä Asusta kuoli 1730-luvulla. Rippikirjoissa tai henkikirjoissa Eliasta ei Asussa koskaan näy. Mutta kummit olivat hyvä osviitta ja myöhemmin löysin käräjäpöytäkirjoista asialle oikein virallisen ja selkeän todisteen eli käräjäjutun, jossa Elias puhuu veljestään Juho Asusta.

Hollolan kirkko

Hollolan kirkon kellotapuli. Empiretapuli on rakennettu vuosina 1829-31 C.L. Engelin mukaan. Mieheni esi-isät eli Sigellit toimivat kirkonvartijoina isonvihan ajoista lähtien monessa sukupolvessa. Todennäköisesti tätä kellotapulia tuli rakentamaan kirvesmies Johan Lindroos Helsingistä. Ehkä kortteeri oli suntion elikkä kirkonvartijan lesken Eeva Pentintytär Sigellin luona, mutta niin siinä vain kävi, että kahden aikuisen liitto siitä tuli. Lisää Sigelleistä voi lukea kotisivultani http://www.angelfire.com/yt/sivuni/HOLLOLAN_SUNTIOT.htm.