torstaina, huhtikuuta 28, 2005

Tallennustalkoot

Suomen sukututkimusseuran HisKi-projektissa tallennetaan kirkonkirjoja tietokoneelle ja ne viedään kaikkien iloksi nettipohjaiseen tietokantaan. Nyt minäkin olen vihdoin vuoden odottelun jälkeen pääsemässä mukaan tallennustalkoisiin.

Varaamisesta on tosin vierähtänyt niin kauan aikaa, etten oikein enää muista, mitä seurakuntaa varasin tallennettavaksi. Ainoastaan sen, että urakka ei näyttänyt aivan ylisuurelta. Kyseessä ei ollut ns. mustien kirjojen tallentaminen, vaan uudempia tietoja 1800-luvun vaihteen jälkeen.

On mukava auttaa sellaisessa, mistä on ollut itsellekin selkeää hyötyä. Kunhan vain kaikki muistaisivat sen, että netti ei missään nimessä korvaa alkuperäislähteitä.

keskiviikkona, huhtikuuta 27, 2005

Sotilaat - kartoittamaton alue

Esi-isissäni ja ylipäätään sukututkimuksessani esiintyy muutamia sotilaita, mutta ne ovat usein sellaista kartoittamatonta erämaata. Ensinnäkään, en ole vielä tutustunut yhteenkään sotilasrullaan. Niitä kaiketi löytyisi mikrofilmiltä KA:sta. Mutta ensimmäistä kertaa etsiminen on aina haasteellista.

Toisaalta, sota-arkistossa en ole käynyt kertaakaan. Vaikka voisin hakea esimerkiksi kopiot isoisäni kantakortista. Muutakin voisi löytyä.

Mieheni suvussa minua askarruttaa eräs Simo Matinpoika Sink (esiintyy myös muodossa Sinck) Vihittäessä tapaninpäivänä 1821 Hattulassa hän on sold. vid kejs Finska andra regem nro 116 Thus bat Hauho comp. Rippikirjan mukaan Simo Sink on syntynyt vuonna 1796, enempää tietoa ei ole, paitsi että tietysti, hän avioituu silloin 1821 Justiina Heikintyttären kanssa. Vaimo on ilmeisesti hauholaisen Heikki Eklundin tytär.

Omassa suvussani minulla on esimerkiksi Antti Simunanpoika Trast, isokyröläinen sotilas syntynyt 1.11.1768 Orismalan kylässä. Hän on kotoisin Sukan talosta (mahtavia nämä kyröläisnimet! Sukka tosin saattaa olla etymologisesti peräisin nimestä Sven) ja vanhemmat ovat tiedossa.

Isäni miespuolista linjaa seuraten päädyn puolestaan Matti Kock -nimiseen sotilaaseen (s.13.3.1794 Kauhajoki). Kock-nimi arvatenkin tulee siitä, että hän on sotilaana kauhajokisessa Ala-Kokon talossa. Eikä mitenkään siitä, että Matti olisi ollut vaikka armeijan kokkina. Matti on syntyjään Kauhajoen Ala-Halkolasta.

Sotilassukunimet eivät usein kestä. Toisin sanoen, ne eivät ole sukunimiä siinä mielessä että ne periytyisivät kovinkaan pitkälle. Ehkä lapsiin, mutta harvoin enää lapsenlapsiin. Esimerkiksi Mattini tapauksessa, oma tyttönimeni onkin peräisin hänen pojaltaan, joka muutti Jalasjärven Luopajärvenkylään torppariksi. Eli torpan nimestä kehkeytyi sitten se pysyvä nimi.

maanantaina, huhtikuuta 25, 2005


Hyvää vappua 2005! Posted by Hello

Walborgs afton

Ensi viikonloppuna koittaa jälleen kerran Walborgin aatto. Joten sen kunniaksi listaan tähän muutaman Valpurini sukututkimuksen liepeiltä:

Olisiko esi-isäni Orismalan Mieltyn Jaakko-vävyn sisar Valpuri? Valpuri Juhontytär s. 15.11.1824 ja Jaakko olivat molemmat ylihärmäläisiä syntyjään. Isä Juho Kustaanpoika s. noin 1785/86 oli naimisissa Ylihärmän Yliluoman talon Susanna Jaakontyttären (7.12.1784) kanssa. Mutta mistä Juho oli kotoisin, se on edelleen varsin epäselvää. Oletettavaa olisi että jostain Lapua/Alahärmä/Ylihärmä -akselilta. Juho siis oli torpparina Ylihärmässä, sitten myöhemmin asui mm. Moskassa Laihialla ja lopulta päätyi perheineen Isonkyrön Orismalan Kannastoon. Juho tunnettiin siellä Pinaatin pappana eli virkatalon yrttimaan hoitajana. Mitä Valpurille tapahtui, sitä en kyllä valitettavasti tiedä... Ehkä olisi näin tämän vuoden Valpurin kunniaksi löydettävä hänen elämänkohtalonsa. Menikö emännäksi vai jäikö neiti-ihmiseksi?

perjantaina, huhtikuuta 22, 2005

Nimiarkistossa on laatikoita monta

Yksi tämän viikon piristyksistä oli ehdottomasti vierailu Kotuksen nimistöarkistossa. Erittäin ystävällistä ja asiantuntevaa opastusta...
Arkistolaatikoita oli pilvin pimein, mutta aika mallikkaasti järjestettynä.

Yksi hienouksista oli mielestäni kansallisarkistosta 1500-luvun asiakirjoista kerätty nimiarkisto asiakirjaviitteineen. Semmoinen jos mikä helpottaa kauemmas ajassa halajavan sukututkijan arkea, suosittelen!

Ja ehdinhän minä tällä viikolla KA:ssakin pistäytyä, sieltä oli taas tuomisina sekavia muistiinpanoja ja mikrofilmiltä otettuja paperikopioita.
Esimerkiksi:

9.3.1708 Isonkyrön käräjiltä

Killisen veljekset sopivat, kuka mihinkin menee asumaan:
"Minä Jaakko Jaakonpoika Killinen menen vanhempieni syntymäkotiin ja minä Matti Jaakonpoika menen vaimoni syntymäkotiin Tuurilaan."

Plökin Pertin sisko hakee perintöä:
"Vaimo Valpuri Pertintytär Tuiskulasta (i Tuiskulaby, Ilmola socken) vaatii sopimusta jäljelle jääneestä perinnöstä veljensä Pertti Plökin luona"

keskiviikkona, huhtikuuta 20, 2005

Sonniavustus

Aina sitä ei kaikkea tiedä vähän läheisimmistä esivanhemmistaankaan. Otetaanpa vaikka isoisäni isä Matti.

Pohjankyrö-lehdessä nro 44 vuodelta 1936 kerrotaan että aina todellinen "lehmämies" Matti oli meijerikokouksessa pyytänyt sonnille tuhannen markan avustusta ja kauniisti asiaansa perustellut. Siihen ei oltu suostuttu, koska äkkiäkös se sonni sen tuhatlappusen satakertaansa nielisi. (Näin siis letkauttelee lehden pakinoitsija Hörön-Lörönen) mutta Orismalan kylälle kuitenkin, jos vaikka sonniosuuskunnan perustaisivat. Niin siinä sitten kävi, kovan keskustelun, esitelmänpidon ja makkaravoileipien syönnin jälkeen, että sonni jäi ilman rahaa, mutta orismalankyläiset saivat avustusta.

Matista löytyy myös oiva pakina yhdestä 30-luvun Helsingin Sanomista, sen on kirjoittanut lehden tunnettu pakinoitsija Tiitus. Siinä kerrotaan kuinka Matin lehmät päättivät jäädä metsään ja julistaa sen itsenäiseksi...

Matti on siis alun perin Matti Tuomaanpoika Wiik Laihian Käyppälästä, joka päätyi vävyksi mummolaani Isonkyrön Orismalaan. Hänet on esimerkiksi osuuskunta Itikka aikoinaan palkinnut kunniajäsenyydellä, koska hän keräsi eniten jäseniä osuuskuntaan.

keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2005

Autuas Sihla Sipontytär ja Orismalan Mielty

Eilen olin pari tuntia kansallisarkistossa. Törmäsin yhteen Sihlaan elikkä kai Sesiliaan tai Cesiliaan.

Siis käräjädokumentti jossa Sihla, patronyymiltään Sipontytär oli vuodelta 1683 elokuulta. Kyseessä oli Isonkyrön käräjät.
Käräjäjutussa Yrjänä Pertinpoika Ilmajoelta vaimonsa ja vaimonsa kanssaperillisten puolesta vaatii autuaan Sihla Sipontyttären perintöä Isonkyrön Orismalan Mieltylän talosta, jota Yrjänä Matinpoika asuu.

Mitä me siis Orismalan Mieltystä tiedämme, no ainakin Juuret 1/2003 kertoo, että Orismalan Mieltyä asuu 1676-1686 Yrjänä Matinpoika, joka ei ole talon oikea perillinen.
Aiempi ja oikeaa sukua oleva isäntä oli Krister Siponpoika Mielty, joka kuoli 1668, hänen isänsä lienee puolestaan ollut Sippo Ollinpoika Mielty, joka on vaikuttanut isäntänä 1600-luvun puolivälissä ja sitä ennen. Myöhemmin Kristerin poika eli Juha Kristerinpoika saa talon isännyyden itselleen eli juuri Yrjänän jälkeen 1686.

Onko Sihla Kristerin sisar ja Sippo Ollinpojan tytär?

sunnuntai, huhtikuuta 10, 2005


Juho Wuotila sai sakkoa viinan myynnistä 1872 Posted by Hello

Lepopäivä

Sunnuntai on kyllä yleensä minulla sellainen päivä, kun on kerrankin niitä hiljaisia hetkiä ja pääsen tekemään vähän sukututkimusta.

Tosin tämä viikonloppu on mennyt kaiken muun kuin sukututkimuksen merkeissä - paremminkin suvun merkeissä, sillä sekä äitini ja veljeni kyläilivät täällä meillä muinaisen linnavuoren kupeessa. Ja juuria (tai siis lähinnä erilaisia juurakoita) tutkittiin lähinnä Messukeskuksen puutarhamessuilla.

Ensi viikolla pääsen ehkä taas arkistoon pengastamaan. Etsin jatkuvasti lisätietoja yhden 1700-luvun alussa Juho Erkinpoika nimisen vävypojan ja isännän elämästä Isostakyröstä. Tämä Juho oli niitä kyläkuntansa merkkimiehiä, mutta ei aina niin tykätty. Ilmeisesti Juholla oli vähän sellainen suora tapa ilmaista asioita - joutui välillä siitä käräjillekin ja naapureiden kanssa oli pientä sotaa milloin mistäkin asiasta. Sitten tietysti riiteli vävypoikiensakin kanssa. Vaimon sisartenkin piti käräjien kautta hakea kaikki talon perinnöt ja muut saamiset morsiuskirstuista alkaen.

torstaina, huhtikuuta 07, 2005

Tätä kuvaa katsellessa tulee ehdottomasti koti-ikävä. Voisin siteerata isoisäni pikkuserkkua eli sanomalehtimiestä ja näytelmäkirjailijaa Ilmari Turjaa ja sanoa, että
"Siellä katoaa se levottomuus, joka ihmistä muuten seuraa tällä ajallisella retkellä. Siellä on vain kaukainen piirto metsän rajana ja paljon taivasta."

Alajokimaisemaa Ilmajoella kesällä 2004 Posted by Hello

keskiviikkona, huhtikuuta 06, 2005

Matti Juhanpoika vävy ilman kotia Ylistarosta

Yritin yksi päivä selvittää, mistä on kotoisin Tromparin Eliaksen (s. 1709 Ylistaro) vävy Juha Matinpoika. Hän menee naimisiin Eliaksen tyttären Marian kanssa ja vihittäessä hänen sanotaan olevan renkinä Isonkyrön Orismalan Mieltyssä.

Syntymäaika rippikirjassa on 18.6.1758. Tälle päivälle sopiva Juha olisi kastettujen luettelon mukaan syntynyt Kaukolan Nyrhisen talossa armeijan varamiehen Matti Erkinpojan ja Liisa Antintyttären lapsena. Nämä puolestaan avioituvat 9.10.1757 Ylistarossa, Matti Erkinpojan ilmoitetaan asuvan tuolloin jo Nyrhisessä ja Liisa on puolestaan sotilaan leski Kaukolankylän Sorvarista. Mistä lienevät sitten alunperin ja kenen sotilaan leski Liisa oikein on, ehkä Kaukolassa asuneen sotilas Matts Roofhökin. Jos joku sivulle eksynyt tietää, niin painamalla "comment" voi kertoa lisää.

Tromparin Maria Eliaantytär ja miehensä Juha Matinpoika ovat aluksi talon torppareina, myöhemmin talon omistusta jaetaan vävy Juhan ja Eliaan pojan Juha Eliaanpojan kesken. (tästä voi katsoa miesten puumerkkejä) Juha Matinpoika ja Maria Eliaantytär aloittavat oman sukuhaaransa eli Vähä-Tromparin.

Perimätietojen arkku

Kävin ennen pääsiäislomaani Suomen kirjallisuuden seuran kansanrunousarkistossa. Sieltä löytyy todella monta mielenkiintoista juttua ja perimätietoa. Ajattelin ensin, että löytäisin sieltä korkeintaan tarinoita kummituksista ja vuorenpeikkoisista, mutta olihan siellä muutakin.

Löysin esimerkiksi 12 sivua tarinaa isokyröläisen Trompari-sukuni henkilöistä vuosisadan vaihteen molemmin puolin sekä monta sivua juttua Orismalan kylän isonjaon järjestelyistä. Ja jopa kansanlauluja (semmoisia hieman pirullisia) kyläyhteisön ihmisistä...Kansanrunousarkistohan kerää perinne- ja muistitietoaineistoja. Siellä on pitäjäkohtaiset kortistot, josta pääsee sitten käsikirjoitusten jäljille. Ainoa hankala asia on aukioloaika, sekun on se virka-aika eli yhdeksästä neljään, jolloin jotkut meistä joutuvat arkiston sijasta istumaan työpaikallaan.

t. Riikka

tiistaina, huhtikuuta 05, 2005

Kasa käräjäpöytäkirjoja

Edessä odottaa käräjäpöytäkirjoja 1600-luvun lopusta ja 1700-luvun alusta. Esimerkiksi

Isonkyrön syyskäräjillä1686 (ES 2081) sivulla 216 kerrotaan muun muassa Simuna Laurinpojan Isonkyrön Valtaalan kylästä tapelleen veljensä sotilas Pertti Laurinpojan kanssa.

Isonkyrön käräjillä 1731 (ES2100) s.919 kuolleen Jaakko Hannunpoika Killisen Isonkyrön Napuen kylästä perilliset ovat hänen kuolleen poikansa Jaakko Jaakonpojan vävyt Simo Annala ja Yrjänä Jussila sekä kuolleen pojan Matti Jaakonpojan poika Simo Matinpoika Tuuri. Nämä vaativat perintöään Jaakko Hannunpoika Killisen vävyltä Elias Eliaanpoika Killiseltä.
(tähän voi huomauttaa, että Jaakko Hannunpoika Killinen kuoli Isonkyrön haudattujen luettelon mukaan 6.7.1722 60-vuotiaana. Orismalaisen Simo Annalan vaimo oli nimeltään Riitta Jaakontytär ja Vähäkyröläisen Yrjänä Jussilan vaimo oli Maria Jaakontytär. Vävy Eliaan vaimo oli puolestaan Susanna Jaakontytär)

Olin aina ollut hieman epäileväinen sen suhteen, että opinko ikinä tulkitsemaan tuota saksalaistyyppistä fraktuuraa ja varsinkin 1600-luvulle menemisessä oli selvä rimakauhu. Näyttää kuitenkin olevan hirveästi kirjurista kiinni kuinka selkeää käsiala on, ei niinkään siitä ollaanko 1700-luvulla tai 1600-luvulla. Olen jo luottavaisempi ja hieman olen edistynytkin.
Onhan minulla ollut apua.


AddMe.com, Search Engine Optimization and Submission