Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Hattula merkityt tekstit.

Jakobiina Wilhelmiinan varsinaissuomalaiset juuret

Mieheni suvun tutkimus on jäänyt tänä vuonna vähemmälle, mutta ehkä asiaa voi muuttaa nyt loppuvuoden aikana. Yksi vähemmän tutkituista esiäideistä on Jakobiina Wilhelmiina Lind o.s. Palmroos. Minusta jo erikoinen etunimi antaa lisämotivaatiota vähän paremmalle tutkimukselle kuin pelkät nimet, ajat ja paikat. Ettei aina olisi vain sitä matrikkelia tai nimiluetteloita. Sehän on tylsää. Nimistä ja paikoista ja ajoista on kuitenkin aloitettava. Eli Jakobiina syntyi 26. marraskuuta 1850 Kalvolassa , hänen isänsä Jaakko Juhanpoika Palmroos oli renkinä ja myöhemmin itsellisenä Simolan tilalla, Heinun kylässä Kalvolassa. Äiti oli Margareta Christina eli Kreetta Stina o.s. Sink (tai Sinck) syntyisin (16.7.1823) Hattulan Leinilän kylästä. Äidin isä oli sotilas Simo Sinck ja äidin äiti Justiina Heikintytär Hauhon Kirkonkylästä. Jakobiina oli Vanajalla syntyneen Juho Kustaa Lindin vaimo. Juho Kustaa oli Hämeenlinnassa (maalaiskunnassa) Hätilän kartanon torppari. Jakobiina sai varmaankin nimensä i...

Sotilaat - kartoittamaton alue

Esi-isissäni ja ylipäätään sukututkimuksessani esiintyy muutamia sotilaita, mutta ne ovat usein sellaista kartoittamatonta erämaata. Ensinnäkään, en ole vielä tutustunut yhteenkään sotilasrullaan. Niitä kaiketi löytyisi mikrofilmiltä KA:sta. Mutta ensimmäistä kertaa etsiminen on aina haasteellista. Toisaalta, sota-arkistossa en ole käynyt kertaakaan. Vaikka voisin hakea esimerkiksi kopiot isoisäni kantakortista. Muutakin voisi löytyä. Mieheni suvussa minua askarruttaa eräs Simo Matinpoika Sink (esiintyy myös muodossa Sinck) Vihittäessä tapaninpäivänä 1821 Hattulassa hän on sold. vid kejs Finska andra regem nro 116 Thus bat Hauho comp. Rippikirjan mukaan Simo Sink on syntynyt vuonna 1796, enempää tietoa ei ole, paitsi että tietysti, hän avioituu silloin 1821 Justiina Heikintyttären kanssa. Vaimo on ilmeisesti hauholaisen Heikki Eklundin tytär. Omassa suvussani minulla on esimerkiksi Antti Simunanpoika Trast, isokyröläinen sotilas syntynyt 1.11.1768 Orismalan kylässä. Hän on kotoisin Su...