Sukututkimus

Sanomalehdet näyttävät nykyään olevan täynnä juttuja kaikenmaailman pentutehtaista. Joku orimattilalainen kennelinpitäjäkin oli tuomittu käräjillä eläinrääkkäyksestä. No, tämmöisiä ikäviä juttuja oli käräjillä ennenkin - ei tosin koirakenneleistä niinkään. Usein käräjille näyttivät joutuvan hevosenrääkkääjät. Pitääpä katsella, jos minulta löytyy joitain ikivanhoja käräjäjuttuja tästä aiheesta. Isonkyrön kesäkäräjät 1694, s.191 "Jaakko Jaakonpoika sekä Matti Juhonpoika Orismalasta kantelivat Yrjänä Erkinpojasta sekä Heikki Yrjänänpojasta, että he olivat kohdelleet huonosti karjaansa." Niin, ja ymmärsitte oikein. Sukututkimusblogi on palannut kesätauoltaan. Nyt kirjoitan sitä uudella kannettavallani. Kunhan vielä ehtisi siirtää kaikki sukutiedostot tälle uudelle koneelle. Sukututkimuksellisesti heinä-elokuu ovat olleet ainakin minulle huonoja kuukausia. Mutta ehkä teille lukijat, kesä on ollut antoista tutkimusperiodia? Jos nämä lomasysteemit olisivat menneet jotenkin eri taval...

Lueskelin eilen muutamia käräjäpöytäkirjaotteita 1600-luvun puolivälistä. Eräs isäntä, Sippo nimeltään, oli vähän - eikä niin kovinkaan vähän - velkaa eri puolille. Ei se maanviljelys ja karjatalous siihenkään aikaan niin helppoa näyttänyt olevan. Tilan lunastaminen muilta perillisiltä maksoi rutkasti, välillä oli huonot ilmat ja aika usein ikävät naapurit. Ostin aika spontaanisti viime viikolla taulun, joka sai kyllä hyvälle mielelle. Taulun nimi on " Kamelikurkia ja emäntä " ja se on vuodelta 1995. Öljyvärimaalauksen on tehnyt Ylistarossa asuva taidemaalari Heikki Mäki-Tuuri . Hän kertoo saaneensa innoituksen tauluun käytyään katsomassa Alajärven maatalousoppilaitokselle hankittuja strutseja. Ohessa kuva taulusta ja lisätietoja taiteilijasta löydät täältä . Tuskin Sippo isäntä 1600-luvulla oli tietoinen, että tämmöisiä strutsejakin joskus Etelä-Pohjanmaalla kasvatetaan. Todennäköisesti hänellä oli vetoeläimenä härkiä ja hevosia ja tuotantoeläiminä sikoja, lehmiä ja lampait...

Pohjanmaan reissulta tarttui automatkalle lukemiseksi esite Sodan ja Rauhan tiestä. Siinä kerrottiin, kuinka karjatalousvaltaista Etelä-Pohjanmaa on aikoinaan ollut. Nykypäivänähän asia lienee vähän toisin. Karjaa ei paljon näy ja sitten kun näkyy, lehmä- tai lihakarjat ovat sangen suuria taloa kohden. Lapsuudessani lähes joka talossa oli lehmiä, mutta niitä oli kuusi tai kymmenen, parhaimmassa tapauksessa kolmisenkymmentä. Nyt puhutaan jo viidenkymmenen elukan katraista. Nautoja Ylistaron Untamalassa Sukututkimuksessakin karja voi tulla vastaan, ainakin veroluetteloissa tulee. Tulevassa Juuret 2/2005 -julkaisussa olen kirjoittanut artikkelin Isonkyrön Laurolankylän Turpan lautamiesisännistä ja heistäkin toki löytää karjatietoja. Esimerkiksi Sippo Matinpoika Turppa omisti vuonna 1636 yksitoista lehmää. Kaikista hauskin juttu reissullamme sattui ajaessamme Kimon ruukilta kohti Kaurajärveä. Lammas seisoi keskellä tietä irronnut lieka kaulassaan. Tyytytimme ja talon isäntä keskeytti äkkiä...

Matts Johansson Trombar, bouppteckning och värdering 8/1883 Perukirjoissa minun mielestäni yksi hauskimmista jutuista on ehdottomasti eläimet. Ohessa olevassa kuvassa on lueteltuna vuonna 1883 kuolleen Matti Juhanpoika Tromparin eläimet. Siitä nähdään, että isännällä on ollut: - punainen ruuna - ruskea tamma - vanha ruuna - 11 lehmää - 2 vanhempaa vasikkaa - 2 nuorempaa vasikkaa - 10 lammasta Mukavinta on tietysti, kun joskus löytää sellaisia perukirjoja, jossa eläimien nimetkin on merkitty. Mieheni sipoolaisella esi-isällä oli esimerkiksi tavallisten mustikkien ja mansikkien lisäksi lehmä nimeltä "Halta" sanahan on ruotsia ja tarkoittaa "ontua".

Aina sitä ei kaikkea tiedä vähän läheisimmistä esivanhemmistaankaan. Otetaanpa vaikka isoisäni isä Matti. Pohjankyrö-lehdessä nro 44 vuodelta 1936 kerrotaan että aina todellinen "lehmämies" Matti oli meijerikokouksessa pyytänyt sonnille tuhannen markan avustusta ja kauniisti asiaansa perustellut. Siihen ei oltu suostuttu, koska äkkiäkös se sonni sen tuhatlappusen satakertaansa nielisi. (Näin siis letkauttelee lehden pakinoitsija Hörön-Lörönen) mutta Orismalan kylälle kuitenkin, jos vaikka sonniosuuskunnan perustaisivat. Niin siinä sitten kävi, kovan keskustelun, esitelmänpidon ja makkaravoileipien syönnin jälkeen, että sonni jäi ilman rahaa, mutta orismalankyläiset saivat avustusta. Matista löytyy myös oiva pakina yhdestä 30-luvun Helsingin Sanomista, sen on kirjoittanut lehden tunnettu pakinoitsija Tiitus. Siinä kerrotaan kuinka Matin lehmät päättivät jäädä metsään ja julistaa sen itsenäiseksi... Matti on siis alun perin Matti Tuomaanpoika Wiik Laihian Käyppälästä, joka pää...