Siirry pääsisältöön

Tekstit

Jakobiina Wilhelmiinan varsinaissuomalaiset juuret

Mieheni suvun tutkimus on jäänyt tänä vuonna vähemmälle, mutta ehkä asiaa voi muuttaa nyt loppuvuoden aikana. Yksi vähemmän tutkituista esiäideistä on Jakobiina Wilhelmiina Lind o.s. Palmroos. Minusta jo erikoinen etunimi antaa lisämotivaatiota vähän paremmalle tutkimukselle kuin pelkät nimet, ajat ja paikat. Ettei aina olisi vain sitä matrikkelia tai nimiluetteloita. Sehän on tylsää. Nimistä ja paikoista ja ajoista on kuitenkin aloitettava. Eli Jakobiina syntyi 26. marraskuuta 1850 Kalvolassa , hänen isänsä Jaakko Juhanpoika Palmroos oli renkinä ja myöhemmin itsellisenä Simolan tilalla, Heinun kylässä Kalvolassa. Äiti oli Margareta Christina eli Kreetta Stina o.s. Sink (tai Sinck) syntyisin (16.7.1823) Hattulan Leinilän kylästä. Äidin isä oli sotilas Simo Sinck ja äidin äiti Justiina Heikintytär Hauhon Kirkonkylästä. Jakobiina oli Vanajalla syntyneen Juho Kustaa Lindin vaimo. Juho Kustaa oli Hämeenlinnassa (maalaiskunnassa) Hätilän kartanon torppari. Jakobiina sai varmaankin nimensä i...

Tyhmää käsialaa

Voiko niin sanoa? Että tyhmää käsialaa... Siltä minusta on tuntunut koko päivän, kun olen tavannut arkistosta löytämiäni aarteita 1600-luvulta. Miten kaikki muut pääsevät tämän yli? Olenko ainoa joka ei koskaan opi näitä kirjaimia ja hassuja vanharuotsalaisia oikeustermejä. Uskonpuutetta, joku ehkä sanoisi tai että kun aloittaa nollasta, niin se vie hieman aikaa. Mieluiten syyttäisin kuitenkin sitä kirjuria. Viimeisin tänään mitä luin oli käräjäpöytäkirjanote autuaasta Matti Prusinpojasta Isonkyrön syyskäräjiltä 1668. Matti on kotoisin Napuen kylästä ja asiakirjasta selviää, että Matin pojan leski on nimeltään Petronella Yrjänäntytär, yksi pojista on nimeltään Antti Matinpoika ja perillisenä on ilmeisesti myös Hannu Laurinpoika. En voi kehua, että kukaan näistä henkilöistä olisi tuttu. Perintöä selvittämään ryhtyivät ilmeisesti främmande män eli Antti Torkko ja Matti Kausti.

Talonpoika ennen ja nyt

Lueskelin eilen muutamia käräjäpöytäkirjaotteita 1600-luvun puolivälistä. Eräs isäntä, Sippo nimeltään, oli vähän - eikä niin kovinkaan vähän - velkaa eri puolille. Ei se maanviljelys ja karjatalous siihenkään aikaan niin helppoa näyttänyt olevan. Tilan lunastaminen muilta perillisiltä maksoi rutkasti, välillä oli huonot ilmat ja aika usein ikävät naapurit. Ostin aika spontaanisti viime viikolla taulun, joka sai kyllä hyvälle mielelle. Taulun nimi on " Kamelikurkia ja emäntä " ja se on vuodelta 1995. Öljyvärimaalauksen on tehnyt Ylistarossa asuva taidemaalari Heikki Mäki-Tuuri . Hän kertoo saaneensa innoituksen tauluun käytyään katsomassa Alajärven maatalousoppilaitokselle hankittuja strutseja. Ohessa kuva taulusta ja lisätietoja taiteilijasta löydät täältä . Tuskin Sippo isäntä 1600-luvulla oli tietoinen, että tämmöisiä strutsejakin joskus Etelä-Pohjanmaalla kasvatetaan. Todennäköisesti hänellä oli vetoeläimenä härkiä ja hevosia ja tuotantoeläiminä sikoja, lehmiä ja lampait...

Katoavaa kansanperinnettä

Pohjanmaan reissulta tarttui automatkalle lukemiseksi esite Sodan ja Rauhan tiestä. Siinä kerrottiin, kuinka karjatalousvaltaista Etelä-Pohjanmaa on aikoinaan ollut. Nykypäivänähän asia lienee vähän toisin. Karjaa ei paljon näy ja sitten kun näkyy, lehmä- tai lihakarjat ovat sangen suuria taloa kohden. Lapsuudessani lähes joka talossa oli lehmiä, mutta niitä oli kuusi tai kymmenen, parhaimmassa tapauksessa kolmisenkymmentä. Nyt puhutaan jo viidenkymmenen elukan katraista. Nautoja Ylistaron Untamalassa Sukututkimuksessakin karja voi tulla vastaan, ainakin veroluetteloissa tulee. Tulevassa Juuret 2/2005 -julkaisussa olen kirjoittanut artikkelin Isonkyrön Laurolankylän Turpan lautamiesisännistä ja heistäkin toki löytää karjatietoja. Esimerkiksi Sippo Matinpoika Turppa omisti vuonna 1636 yksitoista lehmää. Kaikista hauskin juttu reissullamme sattui ajaessamme Kimon ruukilta kohti Kaurajärveä. Lammas seisoi keskellä tietä irronnut lieka kaulassaan. Tyytytimme ja talon isäntä keskeytti äkkiä...

Sodan ja Rauhan tie

Terveisiä Pohjanmaalta, Olin kesäajelulla tänään mieheni kanssa ja tournee oli mitä onnistunein. Aurinko porotti iloisesti, kun starttasimme Ilmajoelta ja ajoimme Vittingin tietä ensin Ylistaron asemalle ja sieltä edelleen Kyrönjoen toiselle puolelle. Tarkoituksena oli seurata jokea aina suistoon asti Vassorinlahdelle. Pysähdyimme Vähässäkyrössä ja kävimme kirkossa, joka vaikutti varsin valoisalta sekä kirkon vieressä sijaitsevassa museossa. Sieltä saimme seikkaperäisen selostuksen mahtavasta Ojaniemen talosta ja kirkon viereen jo 1600-luvun lopulla rakennetusta kiinteästä sillasta (muualla piti niihin aikoihin pärjätä färikaran avulla eli siis lautturin). Katselimme muutamat kosket ja jatkoimme matkaa Mustasaareen ja Koivulahden eli Kvevlaxin kirkonkylään. Sieltä menimme ihailemaan Tessen grillin edustalle Vassorfjärdeniä eli Vassorinlahtea. Matka jatkui hyvän uintipaikan etsinnässä Maxmoseen eli Maksamaalle - lopulta hyvä sellainen löytyi Vöyrin puolelta. Mieheni halusi käydä Oravais...

Matkailu avartaa

Olen pitänyt pari viikkoa taukoa sukututkimuksesta. Olin kesälomamatkalla aurinkoisessa ja kovin helteisessä Provencessa. Kiersimme autolla eteläisen Ranskan kaupunkeja ja ihastelimme vanhoja linnoja, luostareita ja kirkkoja sekä tietysti maaseudun viehättäviä pikkukyliä. Matkamuistoksi ostin varsin kiinnostavan pienen kirjasen: "Genealogy of the Kings of France and their wives", eli Ranskan kuninkaiden ja heidän vaimojensa sukuhistoriaa. Kirjassa on runsaasti kuvia ja mielenkiintoisia sukupuita aina frankeista Bourbonien sukuun asti.

Perukirja ja eläimet

Matts Johansson Trombar, bouppteckning och värdering 8/1883 Perukirjoissa minun mielestäni yksi hauskimmista jutuista on ehdottomasti eläimet. Ohessa olevassa kuvassa on lueteltuna vuonna 1883 kuolleen Matti Juhanpoika Tromparin eläimet. Siitä nähdään, että isännällä on ollut: - punainen ruuna - ruskea tamma - vanha ruuna - 11 lehmää - 2 vanhempaa vasikkaa - 2 nuorempaa vasikkaa - 10 lammasta Mukavinta on tietysti, kun joskus löytää sellaisia perukirjoja, jossa eläimien nimetkin on merkitty. Mieheni sipoolaisella esi-isällä oli esimerkiksi tavallisten mustikkien ja mansikkien lisäksi lehmä nimeltä "Halta" sanahan on ruotsia ja tarkoittaa "ontua".