Siirry pääsisältöön

Yhä kauemmaksi ajassa

Kesä on kohta ovella ja sukututkimuksellekin se tietää hieman enemmän aikaa.
Olen tietenkin säästänyt osan kesälomastani siihen, että pääsen käymään Vaasan maakunta-arkistossa. Sinnehän ei muuten niin yhtäkkiä täältä etelästä lähdetä.

Kesä tarkoittaa myös sukukokouksia. Näillä näkymin olen tosin menossa vain yhteen, eli Köykän-suvun sukukokoukseen Ilmajoen Kalajaisjärvelle heinäkuun alussa. Olen suvun esi-isän eli Valentin Simunanpoika Köykän sukua kolmea eri kautta. Eli kolminkertaisena on nämä Valentinin geenit siis minussa. Onko se hyvä juttu, vai huono juttu, sen saa kukin itse päätellä.

Mieheni
Kalmi-suku puolestaan järjestää reissun heinäkuussa Silja Operalla Gotlantiin Visbyn kaupunkiin, mutta emme kyllä tiedä ehdimmekö.

Olen aika innostunut tutkimuksen teosta juuri tällä hetkellä. Tämä harrastus kun välillä tyyntyy sellaiselle pikku hiljaa -asteelle ja välillä taas tulee sellaisia intensiivisiä puuskahduksia. Välillä tuntuu, että jopa elää kahta aikaa, toista nyt ja toista sellaista, joka on kulunut pois jo kauan aikaa sitten. Kai tätä sitten kutsutaan eläytymiseksi.

Käräjäpöytäkirjat vievät minua yhä kauemmaksi eli 1600-luvun lopulta 1600-luvun puoliväliin. Samalla käsiala muuttuu koukeroisemmaksi ja asiakirjat tiiviimmiksi. Nyt kun on esimerkiksi lukenut runsaasti Isonkyrön käräjäpöytäkirjoja 1690-luvulta ja 1700-luvun alusta, niin alkaa oikeastaan jo vähän tuntea näitä kirjoissa esiintyviä ihmisiä. Nimet ovat kuin vanhoja tuttuja. Sitten taas kun avaa käräjäpöytäkirjan esimerkiksi vuodelta 1646, niin henkilöt ovat tyystin vieraita. Tulee sellainen tunne, että keitä nämä oikein ovat?

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Olen itse myös Valentin Köykän jälkeläisiä, nimittäin hänen nuorimman poikansa Niileksen (Niilon) kautta.

Seuraavaa linjaa:
Niilo > Kaappo > Kaappo > Susanna > Hilma Susanna Mäkynen.

Hilma Susanna oli äitini isän äiti.



Mitä kautta sinä olet Valentinin jälkeläinen?



terv. Pirkko T.
Anonyymi sanoi…
Se jäi äskeisestä pois, että olen myös Valentinin sisaren Elisabet Luopajärven jälkeläinen seuraavasti:

Elisabet Luopajärvi > Jooseppi Korhonen > Maria Latva-Röyskö > Iisakki Oja-Röyskö > Salomon Oja-Röyskö > Anna Oja-Röyskö > Salomon Syrjälä > Maria Eliina Syrjälä

Maria Eliina Kujanpää s. Syrjälä oli äitini äidinäiti.


terv. Pirkko T.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Orisberg 1899

ORISBERGIN KARTANON VÄKEÄ, henkikirja 1899 Maanviljelysneuvos Edv. Björkenheim 1856, v. Ingred 1859, L. Rafael 1880, Ruth 1882 Neiti Ina Ramkin (Ramshen?) 1855, p. Liisa Nylund 1872, Hilda Lind 1878, Sanna Björklund 1876, Edla Humlin 1881, Josefiina Tuuri 1857, Liisa Rönn 1827. Agronomi F.O. Rautell 1855, v. Helena 1866, p. Agatha Ruuskanen 1881 Meijerikoulun oppilaat: Alma (Spetz?) 1876, Aino Sundholm 1872, Sanna Erkkilä 1879, Jenny Båsk 1879, Hilda Nieminen 1873, Maria Fant 1879, Hilma Raukkola 1873, Sofia Kangaskolka(?) 1877, Fanny Nieminen 1879, Aina Paasio 1878, Edla Panula 1877, Sanna Ollinkoski(?) 1877. Karjakko Lydia Nikander 1878 Karjakko Leena Johansson 1849 Opettajatar Eufrosyne Nevadworsky 1863 Pehtori W.K. Nederström 1861, v. Hilda 1866 Vouti Kustaa Malkamäki 1846, v. Maria 1847, L. Juho 1875, Kustaa 1879, Hedvig 1882 Vouti Juho Allén 1837, v. Anna 1837 Vouti Matti Åberg 1868, v. Serafia 1865 Puutarhuri A. Farselius 1874 Lukkarin tytär Hanna Petell 184...

Alppen perukirja 1888 (Jalasjärvi)

Yahoon Sukututkijat-postituslistalla keskusteltiin jälleen perukirjoista. Miten ymmärtää monasti ruotsinkielellä kirjoitettujen perukirjojen sisältö. Avuksi ehdotettiin ruotsinkielistä aiheeseen liittyvää sanastoa. Mikä on tietysti erittäin hyvä ehdotus! Kielen lisäksi ongelmia aiheuttaa usein se, että meille nykypäivän ihmisille osa esineistä saattaa olla sellaisia, joita emme edes tunne. Minunkin täytyy myöntää, kun en ole mikään käsityöihminen, että esimerkiksi kangaspuusanasto on täysin hukassa. Mitä ovat vaikkapa " klihta " ja " häkilä "? Kerropa, mitkä sanat sinulle ovat outoja. Esimerkki suomenkielisestä perukirjasta voisi olla Jalasjärviseen Köykkä-sukuun kuuluvan Albertiina Hakalan (o.s. Jussilan) perunkirjoitusasiakirja vuodelta 1888. Tässä linkki tavaralistaan . (Vuonna 1888 Marraskuun 2 päivänä toimitettiin allekirjoittaneelta asianomaisten pyynnöstä kalunkirjoitus ja perinnönjako, torpan vaimon Jalasjärven Luopajärven kylästä Albertina Aapelintytär Ha...

Tuntematon hääkuva

Hääkuvani, jonka vieraissa on isoisäni. Missäköhän tämä kuva on otettu ja kuka on hääpari? Lisää kuvateksti